Janakkalassa isoimmat oppilaat siirtyvät etäopetukseen

Neljäsluokkalaisista eteenpäin koulua käydään etänä Janakkalassa huomisesta alkaen parin viikon ajan.

Janakkala
Tyhjä koulun käytävä
Oppilaille mahdollistetaan kouluruokailu Turengin ja Tervakosken alakouluilla.Tiina Kokko / Yle

Janakkalan luokka-asteet 4-9 sekä lukio siirtyvät tiistaista 17.3. alkaen etäopetukseen 27.3. saakka, jolloin tilannetta tarkastellaan uudestaan. Esiopetusta ja 1-3 luokkien opetusta jatketaan, sillä oppilaat ovat liian pieniä lapsia itsenäiseen kotona-oloon. Etäopetus koskee yleisopetusta, ei erityisopetusta.

Toiveena on kuitenkin, että mikäli huoltajien on mahdollista jäädä kotiin, myös varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja alakoulussa olevia lapsia toivotaan pidettävän kotona.

Etäopetuksessa oleville oppilaille mahdollistetaan kouluruokailu Turengin ja Tervakosken alakouluilla porrastetusti siten, ettei isoja ryhmiä ole yhtä aikaa syömässä.

Oppilaat ja perheet saavat tänään maanantaina yksityiskohtaisemmat ohjeet Wilman kautta.