1. yle.fi
  2. Uutiset

Etelä-Korea onnistui kääntämään koronatartuntojen määrän laskuun ja testaa pienetkin epäillyt virustartunnat – Pitäisikö Suomenkin?

Kirkkoväki kokoontuu luvatta ja levittää infektiota, mutta laajojen testien uskotaan vähentäneen tartuntoja

koronavirus
Perinneasuihin pukeutuneet vartijat kasvoillaan hengityssuojat.
Etelä-Koreassa on tuhansia koronavirustartuntoja, mutta kuolleisuus on pientä verrattuna moniin muihin maihin.Jeon Heon-Kyun / EPA

Koronavirusepidemia näytti luisuvan käsistä Etelä-Koreassa heti alussa. Virus lähti riehumaan kulttimaisen Shincheonji-uskonlahkonjäsenten keskuudessa Daegun kaupungissa maan eteläosassa.

Lahkon jäsenet pakkautuvat isoihin saleihin vieri viereen rukoilemaan tuntikausia. Se oli täydellinen kenttä koronaviruksen leviämiselle. Kun epidemia-aalto alkoi, suurin osa tartunnoista tulikin Daegusta.

Shincheonji-skandaali ei jäänyt ainoaksi. Toinen protestanttinen kirkko on jatkanut kokoontumisia . 46:llä River of Grace (siirryt toiseen palveluun) -kirkon jäsenellä todettiin maanantaina tartunta. Syynä on videokuvien mukaan suolaveden suihkutus kirkkokansan avoimiin suihin. Pappi oli työntänyt saman pullon lukuisien seuraajien suuhun desinfioimatta sitä välillä. Suolaveden oli tarkoitus estää viruksen leviäminen.

Silti Etelä-Korea on onnistunut kääntämään vauhdilla kasvaneiden tartuntojen määrän laskuun. Eikä sen ole tarvinnut sulkea kokonaisia kaupunkeja tai rajojaan.

Viime päivinä uusia tartuntoja on tullut alle 80 päivässä. Tämä on pienin määrä viikkokausiin. Merkityksellistä Etelä-Korean virustartunnoissa on myös kuolleiden vähäinen määrä.

Kuolleisuus keskimääräistä pienempää

Reilut 8 000 ihmistä on sairastunut koronavirukseen Etelä-Koreassa. Kuolleita on vajaa 80 eli 0,9 prosenttia sairastuneista. Espanjassa tartuntojen määrä ylitti Etelä-Korean määrän maanantaina, mutta kuolleita siellä on huimasti enemmän, jo lähes 300.

Etelä-Koreassa on panostettu potilaiden pysymiseen hengissä. Siihen pidetään parhaana keinona laboratoriotestejä.

Testejä järjestetään kaikille ilmaiseksi. Joka päivä testataan parikymmentätuhatta ihmistä.

Coronaviruset har spridits till Japan och Thailand och ett misstänkt fall undersöks i Sydkorea
Etelä-Koreassa varhaisen testaamisen uskotaan vähentävän koronavirukseen sairastuneiden kuolemia.

Kun vakuutusyhtiön puhelinpalvelukeskuksessa pääkaupungissa Soulissa todettiin useita tartuntoja, paikalle lähetettiin laboratoriotiimi. Testejä tehdään muun muassa drive through -keskuksissa, jonne tartuntaa epäilevä voi ajaa autolla.

Suojapukuun pukeutuneet työntekijät kurottavat vanupuikon auton avoimesta ikkunasta ja ottavat näytteen nielusta ja sieraimista. Koko testi kestää kymmenen minuuttia. Tulos kilahtaa puhelimeen seuraavana päivänä tekstiviestinä.

Testi on ilmainen. Niin on myös hoito, jos tartunta todetaan.

Asiantuntija lisäisi testejä myös Suomessa

Etelä-Korea on antanut neljälle laboratoriolle luvan valmistaa testejä, jotta niitä riittäisi kaikille. Euroopassa tällaisen estää sääntely. Mutta olisiko se tarpeen? Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti pitää testaamisen lisäämistä Suomessakin tärkeänä.

– Olisi tärkeää saada lisättyä testejä siinä mielessä, että tiedetään mitä on menossa ja pystytään tekemään siihen perustuvia ratkaisuja, hän miettii.

Suomessa laboratoriokokeita tehdään enimmäkseen riskiryhmille ja hoitohenkilökunnalle. Niinpä kaikkia tartuntoja ei pystytä todentamaan.

Suoja-asuihin pukeutuneet sotilaat suihkuttavat desinfiointinestettä kadulle Daegussa Etelä-Koreassa 2. maaliskuuta 2020.
Etelä-Korea on varautunut ennakolta nopeisiin toimiin tartunta-aallon iskiessä. Vuoden 2015 MERS-epidemian jälkeen varotoimiin on oltu valmiina.AOP

Sääntely hidastaa testien valmistuslupien antamista. Vapalahdesta on tärkeää, että kuka tahansa ei pääse keittelemään omia testejä, mutta joustavuudesta olisi etua poikkeuksellisina aikoina.

– Sääntely toimii huonosti uuden ja uhkaavan infektion aikaan. Valmistus- ja myyntilupien saantiin menee aikaa ja sitä ei ole. Pitäisi käyttää luovia ratkaisuja. On kuitenkin tärkeää, että testit ovat järkevän hintaisia ja niillä ei rahasteta, Vapalahti miettii.

Valvontaa riittää mutta rajoja ei lukittu

Normaaliarkea Etelä-Koreassakaan ei eletä. Kadulla liikkuvat käyttävät hengityssuojaimia. Monessa rakennuksessa lämpökamerat tarkkailevat ohikulkijoiden lämpötilaa. Koulut ovat kiinni ja työtä tehdään etänä. Isot tapahtumat on peruttu.

Etelä-Korea ei estä ulkomaalaisten maahantuloa. Mutta kansainvälisellä Incheonin lentokentällä Euroopastakin tulevia kohtaa tiukka tarkastus.

Kuume mitataan ja terveydentilasta pitää antaa todistus. Matkailijan täytyy kertoa yhteystietonsa ja ladata puhelimeensa sovellus, johon päivitetään terveystiedot matkan aikana.

Professori Gye Cheol Kwon Etelä-Korean laboratoriolääkinnän säätiöstä kertoi BBC:lle (siirryt toiseen palveluun), että Etelä-Korea oppi varautumaan viisi vuotta sitten kärsimänsä MERS-epidemian takia. Epidemiassa kuoli 36 ihmistä.

– Kun tartunnat havaitaan varhaisessa vaiheessa tarkoilla testeillä, jonka jälkeen heidät eristetään, kuolleisuus laskee ja voimme estää viruksen leviämisen, hän selitti BBC:lle.

Hongkong, Singapore ja Taiwan pitävät myös viruksen kurissa

Hongkong, Singapore ja Taiwan ovat myös onnistuneet pitämään koronavirustartunnat verrattain vähäisinä. Ne kaikki käyvät kauppaa Kiinan kanssa ja tienaavat miljoonista kiinalaisturisteista. Ne olivat myös alttiita tartunnoille.

Kaikki kolme kävivät myös läpi vuoden 2003 SARS-epidemian. Se opetti ne varautumaan tartunta-aaltoihin ja tuntemaan epäluottamusta Kiinan kykyyn hillitä tartuntoja.

– Kuulostaa perverssiltä, mutta pidämme sitä kenraaliharjoituksena, sanoo Singaporen yliopiston kansainvälisen terveyden johtamisen instituutin johtaja Jeremy Lim Time-lehdelle (siirryt toiseen palveluun).

Hongkong kärsi rankasti SARS-epidemiasta. Maailmalla menehtyi 774 ihmistä, heistä 299 Hongkongissa.

Hongkongilaiset pitävätkin etäisyyttä toisiinsa vapaaehtoisesti. Koulut on suljettu ja tartunta-alueilta kuten Kiinasta ja Euroopasta tulevat joutuvat kahden viikon karanteeniin.

Coronavirusutbrottet i Kina kan ha allvarliga följder för den globala handeln och ekonomin.
Hongkonglaiset hamstrasivat kaupoissa koronavirusepidemian alettua. Tavaroiden pelättiin loppuvan, kun rajaliikenne Kiinasta tyrehtyi./All Over Press

Taiwan alkoi tarkastaa koronavirustartunnan ytimestä Wuhanista tulevien matkustajien terveydentilaa jo ennen kuin Taiwanissa oli yhtään tartuntaa. Viranomaiset menivät lentokoneisiin mittaamaan matkustajien kuumeen ennen kuin nämä päästettiin ulos. Kansalaisten sairausvakuutustiedot yhdistettiin maahantulo- ja matkustustietoihin. Näin lääkärit saivat reaaliaikaista tietoa potilaiden olinpaikoista jo vastaanotolla.

Lue seuraavaksi