Kuka tekee töitä kriittisessä asemassa? Kokkola odottaa tarkempaa määritelmää pohtiessaan, miten pienimpien koululaisten opetus järjestetään

Kokkolan kaupunki jatkoi myöhään maanantai-iltana käytännön ratkaisujen pohtimista hallituksen linjattua poikkeusolot.

Koulutus ja kasvatus
Koululainen kirjoittaa.
Pienimmät peruskoululaiset jatkavat koulutyötä koulussa, jos heidän vanhempiensa työ niin vaatii.Jyrki Lyytikkä / Yle

Kunnat joutuvat järjestämään opetuksen nopeasti uusiksi sen jälkeen, kun maan hallitus päätti maanantaina, että koulujen tilat suljetaan keskiviikosta alkaen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Hallitus päätti pitkästä listasta toimia koronaviruksen torjumiseksi – lue tästä kaikki hallituksen päätökset

Lähiopetus keskeytetään alakoulujen 4.–6.-luokkien, yläkoulujen ja lukioiden osalta. Sen sijaan opetusta pitää järjestää koulussa niille 1.–3.-luokkien oppilaille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla.

– Näille lapsille pitää turvata koulupaikka, jos sitä tarvitaan. Vasta aika näyttää, mikä heidän määränsä on, sanoo Kokkolan vs. sivistysjohtaja Ronnie Djupsund.

Nyt tarvitaankin ohjeita siitä, miten "kriittisyys" määritellään, sillä opetustoimi ei voi ottaa siihen kantaa.

– On helppo todeta, että terveydenhoitohenkilöstö on kriittisessä asemassa. Mutta samalla lailla ovat myös varhaiskasvatuksen siivooja ja kaupan kassa. Heitä kaikkia tarvitaan. Näin nopeasti meillä ei ole valmiutta tehdä listaa siitä, kenelle lähipetusta pitää tarjota, sanoo Djupsund.

Myös erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille järjestetään lähiopetus tarvittaessa.

Kokkolassa 1.–3.-luokkien opetushenkilökunta on paikalla omissa kouluissa perjantaihin 20.3. saakka. Siihen mennessä vanhempien pitää ilmoittaa, jos ottavat lapsensa etäopetukseen. Maanantaista 23.3. alkaen kaupunki tiivistää opetusta tarvittaessa.

Koulujen toimintaa voidaan tiivistää

Lähiopetuksen säilyminen ei välttämättä tarkoita, että lapsi saa opetusta omassa lähikoulussaan, vaan kaupunki varautuu tiivistämään koulujen toimintaa.

Myös esiopetus jatkuu, mutta voiko koulujen yhteydessä järjestettävä esiopetus hoitua jatkossa varhaiskasvatuksen yhteydessä olevissa yksiköissä? Sekin selviää Djupsundin mukaan, kun tarpeen määrä konkretisoituu.

Opetustoimella on hyvät valmiudet etäopetuksen järjestämiseen. Alkuun lähdetään siitä, että Wilma pysyy tiedottamisen ensisijaisena kanavana.

Djupsund muistuttaa, että opetushenkilökunta on jatkossakin töissä.

– Siellä on edelleen maailman parhaat ammattilaiset opetustehtävissä. He kyllä löytävät oikeita ratkaisuja tähänkin tilaisuuteen.

Varhaiskasvatus jatkuu normaalisti, samoin sen yhteydessä oleva esiopetus. Jos vanhemmilla on mahdollisuus järjestää lapsensa hoito kotona, siitä pitää ilmoittaa Kokkolassa Päikyn kautta. Kaupunki varautuu tiivistämään hoitopaikkoja tarvittaessa.

Myös muut rajoitukset toteutuvat Kokkolassa hallituksen linjauksen mukaisesti. Kaikki museot, kirjastot, harrastuspaikat ja vastaavat suljetaan, ja samaa suositellaan myös muille toimijoille.

Kokkola määrittelee myös etätyötä tekevät työntekijät.

– Meillä on 2 300 työntekijää, joten se ei tapahdu hetkessä, sanoo kaupunginjohtaja Stina Mattila.

Lue Kokkolan kaupungin maanantai-illan tiedote tästä (siirryt toiseen palveluun).

LUE MYÖS:

Opetushallitus: "Etäopetus tulee olemaan suuri ponnistus"