Vessapaperin hamstraaminen saattaa tukkia Britannian viemäreitä – "Tämä voi aiheuttaa kaaosta ja lisätä terveysriskejä"

Vesihuoltoyhtiöillä ei välttämättä ole resursseja jatkuvaan viemäreiden availuun.

koronavirus
Tyhjiä vessapaperihyllyjä Vaasan Prismassa
Myös Suomessa ihmiset ovat ostaneet suuria määriä vessapaperia viime aikoina. Kuva Vaasan Prismasta.Jarkko Heikkinen / Yle

Koronaviruksen myötä maailmalla levinnyt villitys hamstrata vessapaperia saattaa aiheuttaa epäsuorasti ongelmia Britannian viemäriverkostoon, kertoo brittilehti The Guardian (siirryt toiseen palveluun).

Toimitusketjustrategian professori Richard Wilding kertoo The Guardianille, että vessapaperin korvaaminen muilla pyyhkimisvälineillä voi aiheuttaa vakavia seurauksia yhteiskunnalle. Jos ihmisillä ei ole vessapaperia, he saattavat käyttää jotain muuta korvaavaa tuotetta.

– Vessapaperin puutteen lisäksi olemme huomanneet puutteita myös talouspaperin sekä teollisuudessa käytettävien paperisten pyyhkeiden tarjonnassa, Wilding kertoo.

– Jos talouspaperia, kosteuspyyhkeitä tai teollisuudessa käytettäviä paperipyyhkeitä käytetään vessapaperin sijasta, meidän viemärijärjestelmämme voi mennä tukkoon. Tämä voi aiheuttaa kaaosta ja lisätä terveysriskejä, Wilding sanoo.

Hänen mukaansa vesihuoltoyhtiöillä ei välttämättä ole resursseja jatkuvaan viemäreiden availuun.

Britannian suurin vesihuoltoyhtiö Thames Water on jo ehtinyt muistuttamaan ihmisiä Twitterissä, että vessasta ei saa vetää alas kosteuspyyhkeitä eikä talouspaperia, koska ne voivat aiheuttaa tukoksia.

– Muistutamme kaikkia auttamaan meitä siten, että ei vedetä vessasta alas kosteuspyyhkeitä tai talouspaperia, vaikka kärsisitte vessapaperin puutteesta tai vain haluatte päästä eroon käytetyistä pyyhkeistä ja muista siivoustuotteista. Nämä tulisi heittää roskiin. Kiitos, Thames Water kirjoitti Twiitissään.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus