1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Kuka saa viedä lapsen kouluun, entä päiväkotiin? Katso lista kriittisten alojen ammateista

Päiväkotiin lapsen voi viedä riippumatta alasta, jolla vanhemmat työskentelevät. Lähiopetus koulussa taas on varattu vain kriittisten alojen työntekijöiden lapsille.

Seitsenvuotias poika matkalla kouluun Espoossa tiistaina. Maanantaina linjattiin, että lähiopetusta saavat vain koululuokat 1.–3., jos vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Hallitus julkaisi tiistai-iltana listan niin sanottujen kriittisten alojen ammateista. Tämä tarkoittaa aloja, joiden työntekijöiden lapset voivat mennä kouluun.

Listalta löytyy laajasti eri alojen ammatteja. Poliisien, palomiesten, hoitajien lisäksi listalta on mm. siivousalan, energia- ja elintarvikehuollon tehtäviä ja veronkannosta vastaavia.

Maanantaina linjattiin, että lähiopetusta saavat vain koululuokat 1.–3., jos vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Muuten lähiopetus keskeytetään toistaiseksi.

Jo aiemmin kriittisten alojen listalla olivat terveydenhuolto, poliisi, pelastustoimi, rajavartiolaitos, Puolustusvoimat ja varhaiskasvatuksen opettajat.

Nyt varhaiskavatus kattaa myös muut työntekijät.

Mukana on myös muita yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä aloja kuten vesihuolto, jätehuolto, siivouspalvelut, elintarvikeketju ja lämmöntuotanto.

Myös osa lukion opettajista on koko ajan kuulunut ryhmään. Näin on turvattu ylioppilaskirjoitusten läpivienti. Samoin apteekkien henkilökunta, jotta lääkkeiden saanti turvataan.

Päiväkodit ovat kaikille auki alasta riippumatta

Myös päiväkoteja koskeva rajaus on herättänyt vanhempien keskuudessa hämmennystä. Hallitus suositti eilen maanantaina, että lapset pitäisi pyrkiä hoitamaan kotona, jos siihen on mahdollisuus.

Opetusministeriöstä kerrotaan, että käytännössä vanhemmat tekevät harkinnan mahdollisesta kotihoidosta itse.

Se tarkoittaa, että esimerkiksi etätyötä tekevän on punnittava, voiko työt kotona järjestää niin, että varhaiskasvatusikäisen lapsen hoito on samaan aikaan mahdollista.

Jos töiden järjestäminen ei onnistu, lapsen voi viedä hoitoon.

Päiväkodilla ei ole oikeutta puuttua asiaan kysymällä esimerkiksi vanhemman ammattia, sanoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen Helsingin kaupungilta.

Pohjolaisen mukaan vanhemmat ovat jo reagoineet hallituksen ohjeisiin niin, että helsinkiläispäiväkodeissa on parhaillaan tavallista vähemmän lapsia hoidossa.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronavirustilanteesta

Monet yritykset ottavat lomautuksissa käyttöön poikkeuspykälän koronan takia – palkanmaksu loppuu nopeammin

Hallitus päätti pitkästä listasta toimia koronaviruksen torjumiseksi – lue tästä kaikki hallituksen päätökset

Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon kello 23.00:een asti.