Riihimäki kokosi ohjausryhmän valmistelemaan palveluverkkoselvityksen uusiksi

Ohjausryhmässä on sekä virkamiehiä että luottamushenkilöitä.

kunnalliset palvelut
mielenosoitus nuorisotalon puolesta riihimäellä
Myös Riihimäen nuoriso on vastustanut kaupungin säästöaikeita.Ville Välimäki / Yle

Riihimäen kaupunginhallitus asetti maanantain kokouksessaan ohjausryhmän palveluverkkoselvityksen uudelleenvalmistelua varten.

Kaupunginhallitus nimesi ohjausryhmään edustajan ja varaedustajan kustakin valtuustoryhmästä. Ainoastaan keskustan varaedustaja jäi nimeämättä kokouksessa.

Ohjausryhmässä kaupunginvaltuustoa edustavat Hannu Nokkala (sd.), Pirjo-Liisa Snellman-Tenhunen (kok.), Anni Antila (vas.), Eero Yrjö-Koskinen (vihr.), Hannele Saari (kd.), Jari Heikkinen (ps.) sekä Risto Paajanen (kesk.).

Lisäksi kaupunginhallitus nimesi ohjausryhmän jäseneksi sivistysjohtajan, kaupungininsinöörin ja rakennuspäällikön.

Ohjausryhmän puheenjohtajaksi valittiin valtuuston puheenjohtaja Riku Bitter (kok.). Lisäksi kaupunginhallituksen osa-aikaisella puheenjohtajalla Mia Nahkurilla (sd.) on oikeus olla läsnä ohjausryhmän kokouksissa puheoikeudella.

Riihimäen kaupunginvaltuusto palautti yksimielisesti palveluverkkoasian valmisteluun viime viikolla.