1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jyväskylä

YleX Pop ei tule tänä keväänä Jyväskylään: konsertti järjestetään sen sijaan virtuaalisena

Ilmaiskonserttia ei järjestetä tänä keväänä perinteisenä konserttina.

YleX Pop järjestettiin vuonna 2018 Vaasassa. Kuva: Merja Siirilä / Yle

YleX Popia ei järjestetä livenä tänä keväänä, vaan 30. toukokuuta järjestettävä ilmaiskonsertti toteutetaan virtuaalisena. YleX Pop oli tarkoitus järjestää toukokuussa Jyväskylässä.

Koronavirustilanteen takia ja viranomaisten ohjeistusten perusteella kesän aloittava ilmaiskonsertti muuttuu virtuaalitapahtumaksi.

Virtuaalikonsertti tulee olemaan yhtä iso artistikattaukseltaan kuin YleXPop olisi ollut yleisötapahtumana, YleX tiedottaa. Artistit julkistetaan myöhemmin keväällä.