Muutokset astuvat voimaan: Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila sulkee koulut tänään, rajat kiinni torstaina

Valmiuslakien nojalla yhteiskunnan ja ihmisten toimintoja rajoitetaan monella tapaa.

koronavirus
kaupparajoitus viruksen takia
Poikkeustila näkyy kaupoissa, joissa elintarvikkeiden hamstraus on kiivasta.Markku Sandell / Yle

Valtioneuvosto (siirryt toiseen palveluun) päätti tiistaina kiireellisessä menettelyssä, että terveydenhuollon alan tarvikkeiden ja lääkkeiden myyntiä voidaan rajoittaa. Asetus tuli voimaan heti.

Suomessa on hallituksen mukaan hyvät varastot lääkkeitä ja tarvikkeita, ja siksi niiden maastavienti halutaan myös estää.

Valmiuslain perusteella tehdyt muutokset astuivat osaksi voimaan myös puoliltaöin keskiviikkona. Hallituksen antaman asetuksen perusteella kunta voi luopua terveydenhuoltolaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta kiireettömän hoidon järjestämisessä.

Kunta voi poiketa sosiaalihuoltolaissa tarkoitetuista palvelutarpeen arvioinneista, lukuun ottamatta kiireellistä avun tarpeen arviointia. Kunnan on kuitenkin varmistettava henkilön, erityisesti vanhusten välttämätön toimeentulo ja huolenpito.

Työlainsäädäntöön poikkeuksia

Jokainen terveydenhuollon alalla koulutuksen saanut tai toimiva 18-68-vuotias voidaan velvoittaa välttämättömään työhön terveydenhuollossa. Keskiviikosta eteenpäin voidaan poiketa palvelussuhteen ehdoista terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa, pelastustoimessa, hätäkeskustoiminnassa ja poliisitoimessa.

Tämä asetus tuli voimaan, mutta se on myös hyväksyttävä vielä eduskunnassa, joka saa keskiviikkona käsiteltäväkseen myös toisen valmiuslain käyttöönottoasetuksen.

Tämä toinen asetus sulkee Suomen rajojen henkilöliikennettä ja sallii rahdin ja tavaran kuljettamisen sekä välttämättömän työpaikoille kulkemisen.

Suomen rajaliikennettä aletaan rajoittaa torstaista 19.3. klo 00 alkaen hallituksen päätöksen mukaisesti. Rajanylityspaikkoja suljetaan ja sisärajatarkastukset tulevat voimaan.

Poliisi kieltää yli 10 hengen yleisötilaisuudet

Poliisi valvoo koronaviruksen takia asetettuja kokoontumisrajoituksia voimavarojensa puitteissa ja antaa tarvittaessa virka-apua muille viranomaisille.

Julkisella kokoontumisella tarkoitetaan yleisellä paikalla järjestettävää yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta. Yleisötilaisuus on yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus.

Tällaisia kokouksia ja tilaisuuksia eivät kuitenkaan ole esimerkiksi pihapelit ja muut harrastejoukkuelajit, ravintolassa tai elokuvateatterissa käynti, yhdistyksen kokous tai kunnallinen päätöksenteko.

Mitään rangaistuksia rajoitusten rikkomisesta ei ole määrätty, mutta pääministeri Sanna Marin (sdp) vetoaa kansalaisiin, että rajoituksia noudatettaisiin myös riskiryhmien tapaamisessa.

– Tämä on ihmisten oman toiminnan varassa. Kyllä itse haluaisin ajatella näin, että ihmiset itse näitä rajoituksi itseään suojellakseen noudattavat, pääministeri sanoi hallituksen tiistaisessa tiedotustilaisuudessa.

Tiukemmat valmiuslain sallimat ihmisten oleskelua ja liikkumista koskevat rajoitukset ovat jatkossa mahdollisia, mikäli koronaepidemia sitä vaatii. Ulkomaille matkustamista ei suositella ja sieltä palaavien toivotaan pysyvän 14 vuorokautta omaehtoisessa karanteenissa.

Huutoniemen koululla lasten naulakot olivat jo lähes tyhjinä  17. maaliskuuta
Koulut hiljenevät ainakin kuukaudeksi.Jarkko Heikkinen / Yle

Koulut siirtyvät pääosin etäopetukseen

Jo aiemmin eri oppilaitokset ovat rajoittaneet ryhmäopetusta, mutta keskiviikosta alkaen pääsääntöisesti kaikki eriasteiset opinahjot sulkevat ovensa.

Monin paikoin on ollut epäselvää, miten etäopetus järjestetään, sillä tilanne on opettajille uusi.

Etäopetus lisää oppilaiden vanhempien vastuuta oppimisessa, myöntää Riihimäen sivistysjohtaja Esa Santakallio.

– Tulee kyllä eriytymistä. Olen kyllä varma, että Kanta-Hämeessä on kohtuullisen hyvin hoidettu. Ihan kaikkien kuntien tilannetta en tiedä, mutta isommissa kunnissa uskon, että pystymme antamaan täyspainoista opetusta, Esa Santakallio sanoo.

Kouluissa opetusta on tarjolla 1–3 luokan oppilaille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toimintojen kannalta kriittisillä aloilla. Myös päiväkodit ovat edelleen avoinna eikä sulku koske esiopetusta.

Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville.

Poikkeustilanne sulkee myös kirjastot ja kuntien nuoriso- ja liikuntatilat viimeistään keskiviikkona.

Lue myös

Liikenneministeri: "Nyt on päätettävä, haluaako Suomeen tulla", liikkumista estetään Suomen rajoilla, lääkkeiden saantia rajoitetaan – Näistä 5 asiasta hallitus päätti

Ammattikorkeakoulut peruvat huhtikuun pääsykokeet koronan vuoksi – tilalle valintatehtäviä verkossa, todistusvalinta pääväylä

Hallitus velvoitti yli 70-vuotiaat eristäytymään muista – Mitä tarkoittavat “karanteenia vastaavat olosuhteet”?

Kirjastot ruuhkautuivat ympäri Suomen ennen ovien sulkeutumista – kirjojen palautuksesta ei nyt tarvitse huolehtia, sakkoja ei tulossa

Sairaanhoitopiirit koronavalmiudesta: tehohoitopaikkoja ja laitteita riittää, henkilökunnan riittävyys voi olla ongelma epidemian pahetessa

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta

Aiheesta voi keskustella torstaihin kello 23.00:een asti.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan