1. yle.fi
  2. Uutiset

Kouvola aikoo aikaistaa työntekijöiden pakkolomia koronan takia – opettajat kuitenkin pysyvät töissä toistaiseksi

Ensi kesän ja sen jälkeisiä pakkolomia aiotaan siirtää jo kuukauden päähän.

lomautus
 Luokkahuone Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa Helsingissä maanantaina 2. maaliskuuta.
Peruskoulujen opettajien lomautuksia ei todennäköisesti aikaisteta Kouvolassa. Arkistokuva.Jussi Nukari / Lehtikuva

Kouvolan kaupunki valmistelee jo päätettyjen lomautusten aikaistamista. Syynä ovat laajat sulut palveluissa koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Kaupunki on järjestellyt alkuvuoden aikana työntekijöiden pakkolomia. Osa lomautuksista on jo käynnissä.

Kaupunginjohtaja Marita Toikan mukaan ensi kesään ja sitä myöhempään ajankohtaan kohdistettuja lomautuksia valmistellaan aikaistettavaksi.

Kouvola päätti viime vuonna lomauttaa kaikki työntekijät pääosin kolmeksi viikoksi.

– Niiden aikaistamista valmistellaan noin kuukauden päähän siltä osin kuin se on tarkoituksenmukaista, Toikka sanoo.

Lisäksi kaupunki aikoo hyödyntää mahdollisuuksien mukaan työntekijöiden säästövapaita.

Lomautusten aikaistamisesta kertoi ensin Kouvolan Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Ei koske opettajia

Esimerkiksi peruskoulujen opettajat lomautetaan ensi syksynä kahdeksi viikoksi. Heitä lomautusten aikaistaminen ei kuitenkaan todennäköisesti koske.

– Perusopetuksen opettajien lomautusten siirtoja tullaan tuskin näkemään, kaupunginjohtaja Marita Toikka kertoo.

Kunta-alan virka- ja työehtosopimuksen mukaan lomautuksesta on ilmoitettava vähintään kuukautta ennen lomautusta. Koulujen sulku ehtii todennäköisesti loppua ennen sitä, 13. huhtikuuta.

– Tämä estää opettajien lomautuksen tulevan kevään aikana perusopetuksessa, kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi kertoo.

Koulut ovat parhaillaan vaativassa tilanteessa, kun ne koettavat järjestää etäopetusta koululaisille. Kaikki koulut ovat lopettaneet etäopetuksen tästä päivästä lähtien.

Peruskoulujen opettajien lomautukset järjestetään kolmessa jaksossa: kaikki opettajat ovat pakkolomalla 6.-10.8.2020. Lisäksi puolet opettajista lomautetaan 25.8.-2.9.2020 ja loput 15.-23.9.2020.

Lomautukset ovat osa säästöohjelmaa, josta kaupunki päätti viime vuoden lopulla. Kaupunki tavoitteli lomautuksilla kaikkiaan 5,5 miljoonan euron säästöjä.

Lisäsäästöjen aikataulu auki

Uusien säästöesitysten perkaaminen saattaa lykkääntyä Kouvolassa.

Kolme työryhmää on valmistellut alkuvuoden aikana ehdotuksia kaupungin lisäsäästöistä. Työryhmillä on ollut aikaa esittää muutosehdotuksensa vappuun mennessä.

Tässä vaiheessa lisäsäästöesitysten aikataulu on vielä auki. Kaupunginjohtaja Marita Toikan mukaan kaupunginhallitus keskustelee ohjausryhmien aikataulujen päivittämisestä ensi maanantaina.

Yksi ryhmistä on tarkastellut kaupungin toimiala- ja toimielinrakennetta, jossa on selvitelty eri toimialojen yhdistämistä.

Toinen työryhmä on selvittänyt elinkeinoyhtiö Kinnon strategiaa ja tehtäviä.

Kolmas työryhmä on käsitellyt konsulttiyhtiö Perlaconin raportissa esille tuomia mahdollisia säästötoimenpiteitä.

Perlacon on esittänyt esimerkiksi, että kaupungin organisaatiota tiivistettäisiin, palveluita yhtiöitettäisiin tai ulkoistettaisiin, vuokratilojen käyttöä vähennettäisiin, avustusten määrää pienennettäisiin edelleen, koulujen alkamisaikaa yhdenmukaistettaisiin, päiväkotien määrää vähennettäisiin ja hankkeiden määrää vähennettäisiin.

Päätöksenteko siirtyy

Kouvolassa on jo siirretty päätökset kiireettömissä asioissa myöhempään ajankohtaan. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi Kouvolan ydinkeskustan osayleiskaaava, jonka kaupunginhallitus osaltaan hyväksyi maaliskuun alussa.

Kouvolan kaupunginvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran vasta 8. kesäkuuta, ellei tule pakottavaa tarvetta pitää kokousta aikaisemmin.

Lautakuntien kokouksia aikaistetaan siten, että ne pyritään pitämään viimeistään ensi viikolla.

Kouvolassa siirretään kaupunginhallituksen ja lautakuntien päätösvaltaa viranhaltijoille. Kaupunginjohtaja Marita Toikan mukaan viranhaltijoille siirrettävät asiat ovat "suhteellisen operatiivisia asioita".

Esimerkiksi testamentin tai muun omaisuuden ja käyttöoikeuden vastaanottaminen kaupungille voidaan delegoida kaupunginlakimiehelle.

– Kaupunginhallituksella ja lautakunnilla on viranhaltijapäätösten osalta normaali otto-oikeus, eli viranhaltijapäätökset voidaan muuttaa toimielimen päätöksen nojalla sen käyttäessä otto-oikeuttaan, Toikka sanoo.

Lue seuraavaksi