Jyväskylässä on ryhdytty putsaamaan katuja hiekoitushiekasta

Hiekoitushiekkaa ei saa poistaa lehtipuhaltimella esimerkiksi omalta pihalta, sillä se lisää katupölyn määrää ilmassa.

Jyväskylä
Katupöly siivous
Turussa katujen pesu alkaa ensi viikolla. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Jyväskylässä on ryhdytty putsaamaan katuja hiekoitushiekasta. Katujen pesemisellä halutaan myös hillitä katujen pölyämistä, ja sillä tavoin helpottaa koronaviruksen ja siitepölystä johtuvan allergiakauden aiheuttamaa tilannetta.

Kaupunki siirtyi hiekanpoistossa ja harjauksessa ajoradoilta keskustan jalkakäytäville ja kevyen liikenteen väylille viime yönä. Töitä jatketaan ensi yönä siihen asti, kunnes sää pakastuu.

Hiekkaa poistetaan myös muilta vilkkailta kevyen liikenteen väyliltä sekä Rantaraitilta. Samalla kun katuja harjataan, niitä kastellaan jotta pölyämisen hillitsemiseksi.

Puhdistustyöt etenevät keskustasta ja keskustan liepeiltä muihin kaupunginosiin kevään edetessä. Hiekanpoiston aikatauluun vaikuttavat pakkaskelien määrä ja lumen sulamisnopeus pientareilta.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus