Kuluttajille on myyty lasinpesunesteestä tehtyä käsidesiä – hurja kysyntä sai huijarit ja rahastajat liikkeelle

Apteekkeihin toimittavissa tukuissa on nyt jatkuva pula käsidesituotteista.

koronavirus
Käsiä desifioidaan.
Käsidesin valtavan menekin takia apteekit saavat nyt ylihintaisia tarjouksia.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Koronaviruksen aiheuttama pula käsidesistä on saanut rahastajat ja huijarit liikkeelle.

Turkulaisen Runosmäen apteekin apteekkari Lenita Jokinen kertoo, että kauppamiehiltä on tullut sähköpostiin tarjouksia käsidesistä ja hengityssuojista. Niistä on pyydetty huomattavasti kovempaa hintaa kuin millä tuotteita normaalisti myydään ulos.

– Jotkut käyttävät tilannetta hyväkseen, ja ihmisten hädällä rahastetaan. Me emme ole lähteneet nostamaan tuotteiden hintoja, Jokinen sanoo.

Samoin kerrotaan Lahdesta Karisman apteekista. Apteekkiin soitettiin viimeksi tiistaina ja kaupiteltiin selvästi ylihintaista käsidesistä sekä hengityssuojia, kertoo proviisori Amanda Vanhatalo.

Ilmoitus loppuneesta käsidesistä Ilves apteekin ikkunassa Lahdessa.
Myös Lahden Ilves apteekista on käsidesi loppu. Moni kääntyi jo ovelta pois torstaina.Juha-Petri Koponen / Yle

Apteekkariliitosta vahvistetaan, että rahastajat ovat nyt liikkeellä.

– Olen itsekin saanut sähköpostitarjouksia, mutta olen pannut ne suoraan roskakoriin. Rahastusta ja mahdollisesti huijauksiakin on havaittavissa, kertoo apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen.

Huijauksia on liikkeellä, varoittaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes (siirryt toiseen palveluun). Tukesin tietoon on tullut useita tapauksia, joissa epämääräisiä desinfiointiaineita ja käsidesejä myydään kuluttajille esimerkiksi Facebook-ryhmissä.

– Meille on tullut vastaan esimerkiksi lasinpesunesteen etanolista valmistettua käsidesiä, kertoo Tukesin ryhmäpäällikkö Paula Haapasalo tiedotteessa.

Tori.fi-sivusto kielsi viime viikolla koronavirukseen liittyvien tuotteiden myynnin (siirryt toiseen palveluun), mukaan lukien käsidesin ja hengityssuojat.

Tukuissa pitkät tilausjonot

Usean apteekin käsidesihyllyt ammottavat tyhjyyttään. Kovasta kysynnästä huolimatta kalliisiin tarjouksiin ei tartuta.

– Olen yrittänyt rauhoitella ihmisiä sillä, että hyvä käsienpesu riittää. Kotona oleva ei tarvitse käsidesiä, kunhan pesee kädet hyvin esimerkiksi kaupassa käynnin jälkeen, Runosmäen apteekkari Lenita Jokinen sanoo.

Apteekkariliiton tiedossa ei ole apteekkeja, jotka myisivät käsidesiä tavallista kalliimmalla. Ruokakaupoissa puolen litran pullon hinta on paikoin noussut liki 40 euroon (siirryt toiseen palveluun) (MTV Uutiset).

Tyhjä käsidesihylly K-market Mascotissa Lahdessa.
Lahdessa S-market Mascotin käsidesihylly oli torstaina tyhjä.Juha-Petri Koponen / Yle

Osa apteekeista on alkanut valmistaa käsidesiä itse. Mutta myös käsidesin raaka-aineista on pulaa.

Alan tuotteita toimittavasta Oriolasta kerrotaan, että käsidesiä ja raaka-aineita toimitetaan tilausjärjestyksessä sitä mukaa, kun niitä saadaan varastoon.

Samoin toimii Medifonin tukku. Toimituskatkokset tulevat jatkumaan.

– Tilanne on ollut valtavan kysynnän vuoksi sama jo kaksi viikkoa. Valmistajilta tulevat erät toimitetaan saman tien apteekkeihin tilausjärjestyksessä, toteaa Medifonin tuoteryhmäpällikkö Eero Malinen.

Tilanne on vastaava myös Tamron tukussa. Käsidesi ei varastossa viivy.

Lääketuotteiden osalta yhtiö joutui priorisoimaan toimituksiaan kovan kysynnän vuoksi, jotta elintärkeät lääkkeet saadaan toimitettua ympäri Suomen.

– Mutta tilanne paranee koko ajan, sanoo Tamron laatujohtaja Anni Svala.

Tyhjä käsidesihylly K-market Kartanossa Lahdessa.
Käsidesihylly oli tyhjä myös Lahden K-market Kartanossa torstaina.Juha-Petri Koponen / Yle

Ensiaputarvikeyritys: käsidesin sisäänostohinta jopa 10-kertainen

Turkulainen Medic Ensiaputarvike Oy osti maanantaina 2 000 pullon erän käsidesiä. Erä myytiin loppuun keskiviikkona.

Toimitusjohtaja Pasi Nousiainen kertoo, että käsidesin sisäänostohinta on nyt 5–10-kertainen, hengityssuojamien jopa 30-kertainen. Niinpä hekin myyvät kovaan hintaan.

– Kaikki joutuvat ostamaan nyt kalliilla. Jos saisimme halvemmalla, myisimme halvemmalla. Hinta riippuu siitä, mihin hintaan saamme tuotteita sisään. Ikävä tilanne, mutta emme me voi ilmaiseksikaan antaa, Nousiainen kertoo.

Medic myy yrityksille ja apteekeille, mutta apteekeille hinta on Nousiaisen mukaan edullisempi.

Aiheesta voi keskustella perjantaihin kello 23:een asti.

Päivitetty 19.3. klo 16.21: Jutussa kerrottiin aiemmin, että Oriola ei tällä hetkellä toimita käsidesituotteita apteekeille ollenkaan. Oriola toimittaa käsidesituotteita sitä mukaa, kun niitä saapuu varastoon.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus