1. yle.fi
  2. Uutiset

Ruotsin kuningas: "Olemme tilanteessa, joka vaatii vastuullisuutta" – katso tallenne puheesta

Ruotsissa on nyt lähes 1 200 koronavirustartuntaa. Kahdeksan ihmistä on kuollut tautiin.

koronavirus
Ruotsin kuningas puhuu kansalaisilleen
Ruotsin kuningas puhuu kansalaisilleen

Ruotsissa kuningas Kaarle XVI Kustaa on pitänyt puheen kansakunnalle koronavirusepidemian vuoksi. Tilaisuuteen osallistui myös pääministeri Stefan Löfven sekä joukko muita ministereitä.

Kuningas mainitsi kuitenkin tilaisuuden aluksi, että riskien minimoimiseksi osallistuvien ministereiden määrää on vähennetty. Myös kruununprinsessa Victoria pysytteli poissa tilaisuudesta.

– Nyt tarvitaan turvallisuutta, vakautta ja toimia, sanoi pääministeri Löfven aluksi.

– Kyseessä on pitkän matkan kilpailu, mutta yhteiskuntamme on hyvin varusteltu, hän jatkoi.

Kuningas puolestaan muistutti kansalaisten omasta vastuusta jättäytymällä vapaaehtoisesti pois monista toimista.

– Päivittäistä elämää ja suunnitelmia pitää muuttaa. Ei vain itsensä vaan myös muiden ihmisten tähden. Meillä kaikilla on oma vastuumme välttää osaltamme tartunnan levittämistä tai tartunnan saamista itse, kuningas sanoi.

– Myös minä, kuningatar ja perheemme yritämme elää näiden vinkkien avulla.

Ruotsissa on nyt yli 1 200 koronavirustartuntaa. Kahdeksan ihmistä on kuollut tautiin.

– Koronavirus on asettanut maamme kireään tilanteeseen. Monet ovat huolissaan terveydestään, sukulaisistaan ja toimeentulostaan. Olemme tilanteessa, joka vaatii vastuuta sekä itsestämme että muista, kuningas sanoi.

Hän kuitenkin muistutti, että vaikeat tilanteet tuovat esiin mahdollisuuden tuoda esiin parhaat puolet sekä itsestämme että maastamme.

– Hetken vakavuutta ei pidä vähätellä, mutta on myös hyvä hetki tuntea toivoa ja luottamusta, kuningas sanoi.

Lue seuraavaksi