Kauppakamarin kysely: Joka kolmas pohjoissavolaisyritys pitää konkurssia mahdollisena

Kuopion alueen kauppakamarin kyselyssä kolmasosa yrityksistä kertoi lähettäneensä yt-neuvottelukutsun koronatilanteen vuoksi.

koronavirus
La Famiglia ravintolan ravintolapöytä Jumbossa.
Esimerkiksi ravintolat ovat tyhjentyneet asiakkaista koronaviruksen vuoksi.Eleni Paspatis / Yle

Noin kolmannes pohjoissavolaisista yrityksistä pitää konkurssia mahdollisena, selviää Kuopion alueen kauppakamarin kyselystä. Yhtä moni yritys on lähettänyt koronaviruksen vaikutuksesta yt-neuvottelukutsun tai antanut lomautusvaroituksen.

Koronavirusepidemialla on vaikutuksia yli 90 prosenttiin kauppakamarin kyselyyn osallistuneista Pohjois-Savon yrityksistä. Merkittäviä vaikutuksia liikevaihtoon kokee tässä vaiheessa joka viides vastanneista.

Lähes puolet arvioi viruksen vaikuttavan suuresti liikevaihtoon seuraavien kahden kuukauden aikana.

– Kyselyn tulokset ovat hälyttäviä ja vaativat akuuttia reagointia, toteaa Kuopion alueen kauppakamarin tuleva toimitusjohtaja Kaija Savolainen tiedotteessa.

Savolainen: Tukitoimien riittävyyttä seurattava

Savolaisen mukaan tilanteessa tarvitaan erilaisia joustoja verojen, veroluonteisten maksujen ja työnantajamaksujen suorittamiseen ja maksuaikojen pidennystä.

Hallitus on jo kertonut erilaisista tukitoimista yrityksille. Savolaisen mukaan on erityisen tärkeää seurata tukitoimien riittävyyttä ja reagoida nopeasti lisäavun muodossa yritysten tarpeisiin.

– On kuitenkin muistettava, että kaikkien meidän toimeentulo on riippuvainen talouden toimivuudesta”, Savolainen tähdentää.

Kauppakamarin pikakyselyyn vastasi Pohjois-Savon alueelta noin 150 yritystä. Kysely lähetettiin kaikille kauppakamarin jäsenyrityksille ja vastausaika oli 16.–17. maaliskuuta.

Lue lisää:

Tässä ovat hallituksen tukitoimet koronaviruksen runteleman taloustilanteen pelastamiseksi: Tukea matkailulle ja joustoja verotilityksiin

Kolmasosa yrityksistä pelkää konkurssia – Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja: "Koronavirusshokki ravistelee koko yrityskenttää"

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Pohjois-Savossa: Sonkajärvi sulki päiväkodin, Vesanto toimittaa eväskasseja perheille

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus