Koronan vuoksi apu on entistä arvokkaampaa – Näätämössä ruokakauppias kuljettaa ostokset kotiovelle kymmenien kilometrien päähän

Pohjois-Lapissa naapurustot panostavat toistensa auttamiseen pitkistä etäisyyksistä huolimatta.

auttaminen
Juha Kekäle toimittaa Näätämössä ruokakuljetuksia sitä tarvitseville.
Vesa Toppari / Yle

Pienessä Näätämön kylässä on hiljaista. Norjan rajalla sijaitsevalla kylällä ei ole juuri muuta kuin kaksi ruokakauppaa, motelli ja asuintaloja.

Normaali arkipäivä olisi kuitenkin hulinaa täynnä. Norjalaisia ja venäläisiä käy ruokaostoksilla kylässä tiuhaan. Rajojen sulkeminen on hiljentänyt muutoin vilkkaan kauppapaikan maanantaista lähtien.

Paikalliset tuntevat Nord1-Marketin kauppiaat Kekäleen poikina. Veljekset Jari ja Juha Kekäle päättivät hankalan tilanteen tullen siirtää ajatuksensa paikallisten auttamiseen. Kauppiaat kuljettavat nyt ruokaostoksia Näätämöstä jopa 28 kilometrin päähän Sevettijärvelle.

– Kyllähän tämä helpottaa asiakkaita. Paikalliset ovat tärkeitä asiakkaita, niin tehtiin tällainen ratkaisu. Nythän meillä on aikaa auttaa, kun norjalaisia on vähemmän asiakkaina, niin satsataan sataprosenttisesti heihin, jotka asuvat tällä alueella, kertoo Jari Kekäle.

Jari Kekäle pakkaa ostoksia autoon ruokakuljetusta varten. Heti ensimmäisenä kuljetuspäivänä ruokaostokset viedään kotiovelle ainakin kolmelle perheelle.

Näätämön Nord1-Marketin kauppias Juha Kekäle pakkaa kotiinkuljettavaksi ruokaostoksia.
Kauppias Juha Kekäle pakkaamassa ostoksia asiakkaille kotiinkuljetukseen. Jaana Kekäle

Kysyntää kuljetuspalvelulle on, sillä Näätämön ja Sevettijärven alueella asuu paljon lapsiperheitä ja iäkkäämpiä ihmisiä. Julkista liikennettä ei juurikaan ole, eikä kaikilla asukkailla ole mahdollisuutta kulkea omalla autolla.

– Palvelu on hyväksi myös meidän omalle mielenterveydellemme, että voimme olla avuksi ja palvella asiakkaitamme, Juha Kekäle sanoo.

Vallitseva tilanne on kauppiaille haastava. Mielessä pyörii jatkuvasti, miten yritykset eri puolilla Suomea tulevat pärjäämään. Joihinkin yrityksiin korona vaikuttaa enemmän kuin toisiin.

– Meidän tulee vain hyväksyä tämä tilanne. Yritämme pärjätä ja toivomme, ettei tilanne menisi enää pahemmaksi, pohtii Juha Kekäle.

Näätämön Nord1-Marketin kauppias Juha Kekäle.
Kauppiasveljeksille oman yhteisön auttaminen on pitänyt oman mielen kasassa kriittisenä aikana. Jaana Kekäle

“Aina ei ole pakko pärjätä yksin”

Lapissa välimatka lähimpään naapuriin voi olla kilometrejä. Lähimmät palvelut sen sijaan voivat olla vielä kauempana, satojenkin kilometrien päässä.

Tämän vuoksi koronaviruksen aiheuttamat karanteenit voivat aiheuttaa ongelmia heille, jotka ovat avun tarpeessa.

Inarissa asuva Suvi King perusti Facebookiin ryhmän, jonka kautta kuka tahansa voi pyytää tai tarjota apua. Ruokaostoksia voi joutua joskus tekemään Inarin kirkonkylältä 40 kilometrin päässä Ivalossa. Ryhmän kautta apuaan voi tarjota vaikka asiointiin apteekissa tai kaupassa, lumi- ja puutöihinkin avustajia on tarjolla.

– Tämä on kaikille aivan uusi tilanne. Kriisitilanteessa saattaa tulla avuton olo. Jo edes se, että pääsisi keskustelemaan jonkun kanssa puhelimessa ja kuulee toisen äänen, voi auttaa paljon.

Runsaslumisena talvena katolta pudotettava lumi kasaantuu suureksi keoksi ikkunan eteen.
Susanna Guttorm / Yle

Kingin mielestä on tärkeää, että juuri tällaisena aikana ihmiset tohtisivat enemmän pyytää apua. Esimerkiksi pitkien etäisyyksien vuoksi monet perheenäidit saattavat joutua olemaan paljon yksin lastensa kanssa. Tällaisiin tilanteisiin apu saattaisi löytyä yllättävänkin helposti yhteisöstä, kunhan vain sitä uskaltaisi kysyä.

– Varsinkin täällä pohjoisessa me olemme tottuneet siihen ajatusmaailmaan, että on vain pakko pärjätä. Ei uskalleta pyytää apua, koska olemme tottuneet siihen yksin pärjäämiseen. Minun mielestä aina ei tarvitse pärjätä yksin, vaan pitäisi kehdata pyytää apua, rohkaisee King.

Näätämöläinen kauppias on samaa mieltä. Juha Kekäle uskoo, että yhteisöllisyys tulee korostumaan tulevaisuudessakin.

– Täällä on pieni yhteisö. Ihmiset asuvat suhteellisen kaukana toisistaan, joten eiköhän yhteisö tiivisty entisestään. Naapurilta huikataan tarvitseeko kaupasta tuoda mitään, lumia käydään kolaamassa ja puita pilkkomassa. Nyt vielä kun tästä yhdessä selvitään, sanoo Juha Kekäle.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan