1. yle.fi
  2. Uutiset

Kadut puhdistetaan hiekasta Kuopiossa poikkeuksellisen aikaisin

Kaupunki toivoo tämän tuovan helpotusta asukkaiden ja varsinkin riskiryhmäläisten oloon koronavirustilanteessa.

Kuopio
Uusi hiekanpoistolaite putsaa kevyen liikenteen väylää.
Uusi hiekanpoistolaite putsaa kevyen liikenteen väylää Kuopiossa viime keväänä.Marianne Mattila / Yle

Kuopion kaupunki aloittaa katujen kevätpuhdistukset poikkeuksellisen aikaisin helpottaakseen ilmanlaatutilannetta. Tämän toivotaan tuovan huojennusta kaupunkilaisten ja etenkin riskiryhmäläisten oloon koronavirustilanteessa.

Työt käynnistetään isolla kalusto- ja työntekijämäärällä koko kaupungin alueella, myös maaseututaajamissa. Aloituspäivä on ensi maanantai 23. maaliskuuta.

Puhdistusurakka aloitetaan alueille, joissa liikenteen vaikutukset pölyn leviämiselle ovat suurimmat, eli linja-autoreiteille ja muille kaupungin pääväylille. Pyöräilyverkosto ja alemman tason katuverkosto puhdistetaan näiden jälkeen.

Liikennehaittoja tiedossa

Katujen puhdistaminen aiheuttaa Kuopion kaupungin mukaan haittaa liikenteelle, sillä töitä tehdään päiväsaikaan mahdollisten yöpakkasten vuoksi.

Alustava päivä keskustan suurelle, keskitetylle katujenpuhdistuspäivälle on 5. huhtikuuta. Tuolloin koko keskusta-alueella on voimassa pysäköintikieltoja perinteiseen tapaan.

Kuopion kaupungin mukaan esimerkiksi linja-autopysäkkien, rännikatujen sekä kävelykeskustan alueilta on jo puhdistettu hiekkaa, ja työtä jatketaan edelleen.

Lisäksi kaupunki toivoo tiedotteessaan, että myös kiinteistöillä aloitettaisiin pihojen ja pysäköintialueiden puhdistus mahdollisimman pian.

Lue seuraavaksi