Sairaanhoitajaopiskelija Christina Ojala hoiti 60-luvulla hongkongilaiseen sairastuneita suomalaisia apunaan käsineet, vesi ja saippua

Sairastitko aikoinaan hongkongilaisen influenssan? Keskustele jutun lopussa.

pandemiat
Christina Ojala
Kokkolalaissyntyinen Christina Ojala opiskeli Vaasassa ja valmistui sairaanhoitajaksi 1960 - 1970-lukujen taitteessa.Christina Ojalan kotialbumi

– Koronasta selvitään, kuten on selvitty jokaisesta epidemiasta, toteaa elämäntyönsä sairaanhoitajana tehnyt Christina Ojala.

Ojala oli reilu parikymppinen ja teki viimeistä sairaanhoitaja-opintoihinsa liittyvää harjoittelua Kokkolassa vuonna 1969, kun Suomessa sairastettiin pandemiaksi yltynyttä hongkongilaista influenssaa.

Hänen työhönsä kuului sairastuneiden auttaminen heidän kodeissaan.

Hongkongilaiseen influenssaan eli A-influenssaviruksen alatyyppi-H3NMe2:n aiheuttamaan sairauteen menehtyi maailmanlaajuisesti arviolta 700 000 – 1 000 000 ihmistä.

Suomessa pandemiaan kuoli (siirryt toiseen palveluun)vuosina 1968 – 1971 runsaat tuhat henkilöä.

Ojala kertoo, että hongkongilaisen vakavuus tiedettiin, koska se oli tullut Suomeen jo edellisen vuoden puolella. Silti kenellekään ei tullut edes mieleen, ettei nuorta työharjoittelijaa olisi lähetetty sairastuneiden kotiin.

– Ei koko taudista edes puhuttu paljon. Myös tiedotusvälineissä oli aika vähän juttuja, Ojala kertoo.

Ojala muistelee, että Kokkolassa asenne oli se, että tällainen hongkongilainen nyt on, ja se tarttuu tai ei.

Ja jos tarttuu, niin se sairastetaan.

Suurperheen apuna

Christina Ojala ei muista pelänneensä tartuntaa, vaan kertoo menneensä täysin luottavaisin mielin sairastuneiden luokse.

Vaikka sairastuneita oli paljon, Ojalaa tarvittiin eniten 16-lapsisessa perheessä, jonka vanhemmat olivat taudista niin voipuneita, etteivät jaksaneet nousta sängystä.

Tämän perheen luona hän kävi joka toinen päivä, sillä vanhemmilla ei ollut sukulaisten muodostamaa turvaverkkoa samalla seudulla.

Vaikeimmin sairastuneen äidin kuume huiteli 40 asteen korvilla. Myös perheen vanhimmilla lapsilla oli oireita, mutta huomattavasti lievempiä.

Christina Ojalan muistikuvien mukaan lapsilla kuume ei yleensä noussut niin korkeaksi kuin aikuisilla

– Täsmälääkettä ei ollut, enkä muista, että Kokkolassa olisi ollut rokotettakaan tarjolla. Kotikäynnellä annettiin ainoaksi hoidoksi kuumetta alentavaa lääkettä.

Perheen luona käynti tiesi opiskelijalle monen tunnin työpäivää. Ojala teki ruokaa, siivosi ja hoiti lapset ja aikuiset.

– Aloitin aina siitä, että keitin puuroa ison kattilallisen.

Lakanoita piti vaihtaa usein, koska sairastuneet hikoilivat kuumeen sahatessa. Nuorin lapsista oli vielä vaipoissa, joten pyykkiä riitti.

– Onneksi pyykit sai vaan koota säkkeihin, ja ne haettiin pestäväksi. Muuten päivät olisivat venyneet yöhön.

Vedellä ja saippualla

Nyt, vuonna 2020, terveydenhuollon työntekijät pukeutuvat koronapotilaita hoitaessaan järeisiin suojavaatteisiin.

Hongkongilaisen riehuessa sairaanhoito-opiskelijan ainoa suojavaruste olivat käsineet.

– Ja kaikilla ihmisillä vesi ja saippua. Käsiä pestiin ja sitä hoettiin ja opetettiin myös lapsille, Christina Ojala sanoo.

Ojalaa työllistänyt suuri perhe asui kahden huoneen ja keittiön asunnossa, mutta valtaosa perheenjäsenistä säästyi silti taudilta.

Ojala itsekään ei sairastunut. Hän päättelee sen johtuneen siitä, että oli perusterve ja ”vahvaa tekoa”.

Myöskään hänen läheisensä, esimerkiksi oma muutaman vuoden ikäinen tytär, ei saanut tartuntaa.

Christina Ojala
Christina Ojala on tehnyt työuransa lapsuutensa unelma-ammatissa sairaanhoitajana. Hän asuu nykyään Ruotsissa.Christina Ojalan kotialbumi

Opiskelija sai päättää, tarvitaanko lääkäriä

Kodeissa sairaita hoitaneet kunnalliset terveyssisaret suunnittelivat ja hoitivat työnsä hyvin itsenäisesti.

Ojala kertoo, että myös hän, sairaanhoitaja-opiskelija, sai itsenäisesti päättää, koska tarvitaan lääkäriä.

– Suurperheen äidin kuumeen takia tuntui välillä, että ollaan aivan siinä rajalla, että pitää kutsua lääkäri. Sitten alkoi kuitenkin näyttää, että mennään parempaan suuntaan.

Ojalan parina viimeisenä harjoitteluviikkona perheen äiti oli jo niin hyvässä kunnossa, ettei ulkopuolista apua enää tarvittu. Myös perheen isä ja lievästi oireilleet lapset olivat parantuneet.

Oikealla alalla

Työntäyteinen harjoittelu vain vahvisti nuoren opiskelijan hakeutuneen oikealle alalle.

– Minua ja työkaveriani todella tarvittiin. Ison perheen kodissa ei olisi mitenkään pärjätty ilman apuamme, Christina Ojala sanoo.

Palo hoitotyöhön piti Christina Ojalan ammattissaan, vaikka kotimaa vaihtui 1970-luvulla Ruotsiksi.

Norrtäljessä asuva eläkeläinen seuraa koronapandemiaa rauhallisin mielin. Hän tekee ruokatilaukset netissä ja viettää muutenkin aikaansa verkossa.

– Tytär ja tyttärentytär tuovat ruokakassit perille.

Pitkän työuran tehneen sairaanhoitajan korona-asenne kuuluu rivien välistä: ei vouhkata, vaan otetaan ihan rauhallisesti.

Lue täältä tuoreimmat uutiset koronavirustilanteeseen liittyen.

Muistatko hongkongilaisen 1960-luvulla? Artikkelista voi keskustella 23.3.20 kello 23.00 asti.