Kainuussa netti ei pätki, vaikka käyttäjiä on selvästi tavallista enemmän

Kaisanetistä vakuutetaan, että mobiiliverkko kestää lisääntyvän liikenteen.

internet
Etätyön tekemistä ruokapöydän äärellä.
Isossa osassa työpaikoista on tällä viikolla työskennelty etänä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Kuvituskuva. Niko Mannonen / Yle

Kaisanetin kiinteä laajakaistaverkko on toiminut moitteetta, vaikka Kainuussakin on siirrytty etäopiskeluun ja etätöihin.

Kaisanetin toimitusjohtaja Jani Moilasen mukaan Kainuussa ei tarvitse pelätä, että netti kaatuisi, vaikka käyttäjiä on nyt selvästi tavallista enemmän kerrallaan. Kaisanetillä ei ole jouduttu ottamaan käyttöön lisäresursseja verkon ylläpidossa.

– Kapasiteetin kanssa ei ole vielä ollut haasteita.

Yhtiössä on varauduttu epidemian leviämiseen siirtämällä työntekijöitä etätöihin, jotta toiminnot pysyisivät ennallaan mahdollisten sairastapaustenkin sattuessa. Moilasen mukaan verkossa ei tule ongelmia, vaikka jopa kolmannes työntekijöistä olisi sairaana.

– Vaikka olemme kotona tai osa työntekijöistä olisi altistunut, se ei tarkoita että suorituskykymme olisi kokonaan pois. Pystymme huolehtimaan palvelustamme myös etäältä käsin.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Muokattu 20.3. kello 13.44: Kaisanetin verkko on laajakaistaverkko eikä mobiiliverkko, kuten jutussa aiemmin luki.