Uusi ratapiha Tampereen eteläpuolelle voitaisiin rakentaa myös vaihe kerrallaan

Tuoreen selvityksen mukaan parhaiten liikennettä palvelisi Lempäälän uusi ratapiha ja läntinen ohitusraide, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla.

Pirkanmaa
Palomiehet ruiskuttavat vettä Tampereen ratapihalla.
Nykyinen ratapiha sijaitsee asutuksen keskellä ja on myös jonkinasteinen onnettomuusriski.Marjut Suomi / Yle

Jos Tampereen eteläpuolelle tehdään joskus uusi tavaraliikenteen ratapiha, se voi tapahtua vaiheittain. Tähän viittaa Pirkanmaan liiton WSP:ltä tilaama selvitys.

Kätevintä olisi selvityksen mukaan, jos uuden ratapihan lisäksi tavarajunille tehtäisiin Tampereen länsipuolelle ohitusrata. Rajasalmen yli kulkeva rautatie olisi kuitenkin kallis. Ainakin alkuun pärjättäisiin ilmankin, yhdistämällä uusi ratapiha nykyiseen päärataan.

Uuden ratapihan eduksi lasketaan kuljetusten monenlainen helpottuminen sekä huomattava rakennusmaan lisäys Tampereen keskustan tuntumassa.

Ratapihan hinta olisi nykyrahassa ehkä 900 miljoonaa euroa, siis vajaa miljardi. Vertailun vuoksi, toisten arvioiden mukaan asumisen vaatimiin ja muihin investointeihin käytettäisiin Tampereen kaupunkiseudulla arviolta 120 miljardia euroa vuoteen 2050 mennessä.