Joensuun Prisman ryöstäjät yhä karkuteillä

Poliisi ei ole suuresti edistynyt kauppakeskuksen ryöstön tutkinnassa. Ryöstäjien etsintä kuitenkin jatkuu.

ryöstö
Valvontakamerakuva epäillystä Prisman ryöstäjästä tankkauspisteellä.
Poliisi uskoo, että kuvassa näkyvä mies on toinen Prisman ryöstäjistä. Kuva on tankkauspisteeltä Kontiolahdessa ennen ryöstöä. Auton rekisterikilpi oli peitetty.Itä-Suomen poliisi

Kauppakeskus Prisman viime viikolla Joensuussa ryöstäneitä ei ole tavoitettu.

Kaksi huppupäistä anasti aamuyöllä 10. maaliskuuta Prismasta kassikaupalla kallista elektroniikkaa kuten matkapuhelimia, tabletteja ja älykelloja. Ryöstösaaliin arvoksi on selvinnyt noin 35 000 euroa.

Ryöstäjät poistuivat paikalta sinisellä Skoda Fabia -farmariautolla, jonka rekisteritunnus oli peitetty. Auto oli liikkunut ennen ryöstöä ainakin Kontiolahdessa.

Myöhemmin autosta tehtiin havainto Enon ja Uimaharjun välillä. Tämän vuoksi poliisi käy läpi liikennekamerakuvia Enon suunalta.

Poliisi myös selvittelee varastettujen laitteiden tunnuksia eli IMEI-koodeja. Laitetunnusten avulla puhelin voidaan käytettäessä tunnistaa verkosta.

Rikosylikomisario Kimmo Wetterstrand Itä-Suomen poliislaitokselta arvioi, että mittavaa arvosaalista tuskin kaupitellaan Pohjois-Karjalassa.

Asiaa tutkitaan törkeänä varkautena.