1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ruoka-apu

Ruoan hamstraaminen iskee vähäosaisiin – Kajaanin Päiväkeskus: kauppojen lahjoittama hävikkiruoka on vähentynyt

Päiväkeskus jakaa ruokaa nyt aikaisempaa harvemmin.

ruoka-apu
Jukka Suokko Päiväkeskuksen kuistilla
Vastaava ohjaaja Jukka Suokko sanoo, että ruoka-avun jakamista halutaan jatkaa, koska niin moni on siitä riippuvainen. Arkistokuva.Jonna Karjalainen / Yle

Valmiuslaki on sulkenut kymmenille kajaanilaiselle tärkeän Päiväkeskuksen. Aikaisemmin kauppojen lahjoittamasta hävikkiruoasta valmistettiin vähäosaisille ja syrjäytymisvaarassa oleville kaksi lämmintä ateriaa viikossa ja annettiin ruoka-apua kolme kertaa viikossa, mutta nyt jakelu vähenee.

– Ikävä kyllä jouduimme laittamaan ovet kiinni. Ruoan jakelua jatketaan, koska niin moni ihminen on riippuvainen siitä. Eihän tätä voi lopettaa noin vain, sanoo vastaava ohjaaja Jukka Suokko.

Koronavirustilanne on saanut ihmiset hamstraamaan ruokaa kaupoista. Tämä näkyy Suokon mukaan kauppojen lahjoittaman hävikkiruoan selvänä vähenemisenä.

– Nyt keräämme lahjoituksia useana päivänä ja jaamme ruoka-apua vain kahtena päivänä, jotta jokainen saisi edes jotain.

Tällä haavaa ruoka-apua jaetaan niin, että asiakkaat järjestäytyvät pihalle numerolappujen mukaan ja Päiväkeskukseen otetaan sisälle vain muutama henkilö kerralla.

– Kävijät ymmärtävät tilanteen. Siinä ei ole ollut mitään ongelmia, Suokko sanoo.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi