Maakunnan liikenteessä loukkaantui selvästi vähemmän ihmisiä kuin viime vuonna

Yksi kuolonuhri ja seitsemän loukkaantunutta on alkuvuoden kolareiden seuraus Pohjois-Karjalassa.

liikenneturvallisuus
Kolari Kiteellä vuonna 2013.
Liikenne on monelle arjen vaarallisin paikka. Talvi on kuitenkin tieliikenteessä turvallisempaa aikaa kuin muut vuodenajat. Poliisi

Liikenneturvallisuus näyttää hieman kohentuneen Pohjois-Karjalassa.

Tieliikenteessä loukkaantui tammi-helmikuussa seitsemän ihmistä.

Loukkaantuneita on merkittävästi vähemmän kuin vuosi sitten, jolloin onnettomuuksissa loukkaantui samana aikana 19 ihmistä.

Yksi ihminen menehtyi. Viime vuonna kaksi ensimmäistä kuukautta sujuivat maakunnassa ilman kuolonkolareita.

Alkoholi oli mukana yhdessä henkilövahinkoon johtaneessa kolarissa. Määrä vastaa Pohjois-Karjalan monen vuoden keskiarvoa.

Kuolonuhrien ja loukkaantuneiden määrä vaihtelee vuosittain, mutta yleensä talvi on tien päällä turvallisimpia vuodenaikoja.

Tiedot ovat peräisin Tilastokeskukselta.