Etäopiskeluun siirtyminen oli koulujen digiharppaus, joka paljasti myös puutteita

Kokkolassa luvataan, että koululaisille lainataan tietokoneet, ellei niitä löydy kotoa.

etäopetus
Tabletti oppilaan kädessä.
Koulunkäynti etänä ei suju ilman ongelmia esimerkiksi silloin, jos perheessä on monta koululaista, mutta vain yksi tietokone. Minna heikura / Yle

Kouluissa jouduttiin ottamaan tällä viikolla todella nopea digiloikka. Tai jopa digiharppaus.

Kokkolan sivistyskeskuksen kehittämispäällikkö Mika Sarkkisen mukaan kulunut viikko on osoittanut, että etäopiskelu onnistuu, mutta ei ilman haasteita.

Pääosin kokemukset ovat olleet hyviä, vaikka käytännön ongelmiakin on ilmennyt.

– Olemme huomanneet, että kaikissa perheissä ei ole mahdollisuutta digiloikkaan. Saattaa myös olla perheitä, joissa esimerkiksi yhdelle tietokoneelle on useampi lapsi jonossa, Sarkkinen sanoo.

Sarkkisen mukaan Kokkolassa kaikille koululaisille lainataan tietokoneet, mikäli sellaista ei löydy kotoa.