Hiihtokeskus Iso-Syöte päättää kauden tältä keväältä koronaviruspandemian vuoksi – henkilöstön osalta yt-neuvottelut alkavat välittömästi

Työntekijöitä Iso-Syötteellä on noin 30.

koronavirus
Laskettelijoita Iso-Syötteellä
Osa laduista pyritään kuitenkin pitämään auki. Arkistokuva.Yle / Marko Siekkinen

Hiihtokeskus Iso-Syöte päättää kauden tältä keväältä koronaviruspandemian vuoksi. Kausi Iso-Syötteellä päättyy 28.3.2020.

Hiihtokeskus Iso-Syötteen omistaja ja toimitusjohtaja Jorma Terentjeff kertoo, että keskuksen sulkeminen on vaikea päätös, joka vaikuttaa oman henkilöstön lisäksi kaikkiin alueen toimijoihin, yrityksiin ja yritysten henkilöstöön, sekä satoihin alueen asiakkaisiin.

– Sosiaaliset paineet ovat sen verran isoja, että on syytä seurata isompiakin keskuksia, että ei olla sen pidempään auki. Tauti kuitenkin tuntuu leviävän, joten tämä päätös täytyi tehdä sekä henkilökunnan että asiakkaiden hyvinvoinnin vuoksi.

Terentjeff kertoo, että keskuksen oli tarkoitus olla toiminnassa vappuun saakka. Nyt yksi vuoden tärkein sesonki, eli pääsiäinen jää välistä.

– Sadoissa tuhansista euroista puhutaan, mitä liikevaihtoa jää nyt tulematta.

Hiihtokeskuksen henkilöstön osalta yt-neuvottelut alkavat välittömästi. Työntekijöitä Iso-Syötteellä on noin 30.

– Meillä on paljon kausityöntekijöitä. Joudumme irtisanomaan heitä, sillä meillä ei ole mitään työtä tarjolla.

Hiihtokeskus Iso-Syötteen sisaryritys Huoneistohotelli Kide pitää ovensa avoinna toistaiseksi normaalisti.

Iso-Syötteellä aletaan nyt valmistella seuraavaa talvikautta ja tulevaa kesää.

Pohjois-Suomen hiihtokeskuksista myös Levi, Ylläs, Ruka, Pikku-Syöte, Pyhä, Ounasvaara, Pallas, Olos ja Luosto ovat tähän mennessä ilmoittaneet päättävänsä laskettelukauden.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan