Bussivuoroja on karsittu, kun koululaisia on liikkeellä vähemmän

Ajantasainen tieto kannattaa varmistaa liikennöitsijän verkkosivuilta.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY)
Busseja Mikkelin matkakeskuksella.
Busseja saapumassa Mikkelin matkakeskukselle. Arkistokuva. Petri Vironen / Yle

Koulujen sulkeminen koronaviruksen takia karsii bussivuoroja.

Pääosa koululaisvuoroista jätetään ajamatta, mutta muuten ely-keskuksen hankkima kuntien välinen linja-autoliikenne pyritään ajamaan normaalisti.

Ely-keskus suosittaa tarkastamaan ajantasaisen tiedon aikatauluista suoraan liikennöitsijältä. Ely-keskus on myös julkaissut verkkosivuilleen (siirryt toiseen palveluun) tiedot reiteistä, joita ei nyt ajeta.

Savonlinnan paikallisliikenteessä on otettu maanantaista 23.3. alkaen käyttöön loma-ajan aikataulut (siirryt toiseen palveluun) (Savonlinnan kaupungin verkkosivut). Palveluliikenne ajetaan normaalin aikataulun mukaan. Joitain vuoroja saatetaan keskeyttää kuun vaihteessa, jos matkustajamäärät edelleen vähenevät.

Myös Mikkelin kaupungin paikallisliikenteessä siirrytään kesäaikataulun mukaiseen liikennöintiin jo maanantaina 30.3. Kaupunki päätti asiasta maanantaina. Uudet aikataulutiedot ovat nähtävillä torstaista 26.3. alkaen kaupungin verkkosivuilla.

Päivitetty uutista 23.3.2020 kello 15:05: Lisätty tieto, että myös Mikkelissä siirrytään kesäaikatauluihin paikallisliikenteessä.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan