Kassoille asennetaan kiireellä läpinäkyviä pleksilevyjä työntekijöiden suojaksi – niitä on tulossa kauppoihin, apteekkeihin ja pankkeihin

Pleksilasien avulla pyritään estämään koronaviruksen pisaratartuntaa. Uuden tuotteen valmistus käynnistyi nopeasti.

koronavirus
K-Citymarket Päivärannan kassoille on asennettu lasipleksisuojat mmyyjien suojaksi
Suojalasi on läpinäkyvä ja sen tarkoituksena on estää mahdolliset pisaratartunnat.Sami Takkinen / Yle

Ruokakaupat ovat ryhtyneet suojaamaan kassoilla työskenteleviä työntekijöitään sekä asiakkaitaan koronavirukselta pleksilasien avulla.

Kyseessä on suuri läpinäkyvä levy, joka asennetaan kassan ja asiakkaiden väliin. Levyjen tarkoitus on suojata pisaratartunnoilta.

Päivittäistavaraketju Lidl on kertonut asentavansa pleksilasit kaikkien myymälöidensä kassoille. Tavoitteena on, että suojalasit löytyvät kaikkien 186 myymälän kassalta jo muutaman viikon sisällä.

– Jokaisen on syötävä ja useiden meistä on myös edelleen käytävä kaupassa. Haluamme, että myymälöissämme on mahdollisimman turvallista asioida ja käydä töissä, perustelee Lidlin myynnin osastopäällikkö Akseli Mäkisalo ketjun tiedotteessa.

K-Citymarket Päivärannan kassoille on asennettu lasipleksisuojat mmyyjien suojaksi
K-Citymarket Päivärannan työntekijä Inka Korhonen tekee nyt asiakaspalvelutyötä läpinäkyvän levyn suojissa.Sami Takkinen / Yle

K-ryhmällä pleksilasit ovat vielä kokeiluvaiheessa. Turvallisuusjohtaja Petri Käyhön mukaan niitä testataan parhaillaan useammassa ruokakaupassa.

Ensimmäisen suojalasit asennettiin Kuopioon K-Citymarket Päivärantaan, K-Market Ruoholahteen, K-Market Jounin kauppaan sekä K-Market Levinporoon.

– Keskeistä on löytää toimivia ja turvallisia ratkaisuja, joka ovat nopeasti levitettävissä ja asennettavissa laajasti kauppoihin, Käyhö sanoo.

Myös S-ryhmä on aloittanut suojalevyjen asennuksen. Kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo, että pleksilaseja löytyy jo Turusta. Pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Karjalassa asennukset aloitetaan tämän viikon aikana.

Sen jälkeen vuorossa on muu Suomi.

Alarotu korostaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että pleksejä tärkeämpää on huolehtia siitä, ettei ostoksille lähdetä sairaana.

– Se on ehdottomasti tärkein ohje kaupan henkilökunnan terveyden suojelemiseksi, Alarotu kirjoittaa.

Yritykset valmistavat pleksejä yötä päivää

Myös apteekit pyrkivät estämään koronaviruksen leviämistä pleksisermeillä ja jopa sulkemalla apteekin sisätilat kokonaan.

Suomen apteekkeihin tehdään keskimäärin yli 160 000 asiakaskäyntiä päivässä. Määrä on ollut viime viikot kasvussa.

Raumalainen VMP-interior on erikoistunut muun muassa apteekkien kalusteisiin. Sen tämän hetken hitti on suojapleksi asiakaspalvelupisteisiin.

– Pari viikkoa sitten tuli ensimmäinen kysely suojasta. Teimme raumalaiseen apteekkiin pleksisuojan, jolla testattiin millainen sen pitää olla: rakenne, aukko, kortinlukijoiden käytettävyys ja muu, sanoo VMP-interiorin toimitusjohtaja Veli-Matti Paulasaari.

VMP päätyi kahteen standardimittaiseen pleksiin. Standardin avulla voidaan varmistaa, että asiakaspalvelu toimii pleksin kanssa ja että pleksit voi toimittaa nopeasti.

Nopeutta on myös tarvittu. Tähän mennessä yli 250 apteekkia on tilannut pleksejä, ja niitä on toimitettu lähes 1 500 kappaletta. Kun Suomessa on noin 800 apteekkia, niistä merkittävä osa on jo tilannut suojia pelkästään VMP-interiorin kautta.

– Uusia tilauksia tulee koko ajan, kapasiteetti on tapissa 24/7, sanoo Paulasaari.

VMP:n lisäksi pleksilaseja valmistaa tällä hetkellä kuopiolainen yritys Lasilinkki. Yrittäjä Essi Sundman keskusteli pleksilasien kysynnästä verkostoonsa kuuluvan henkilön kanssa ja sai idean.

– Teimme prototyypin tuotteesta viime viikolla, otin kuvat ja laitoin päivityksen yrityksen Facebook-sivuille. Ensimmäiset tuotteet oli myyty tunnissa, Sundman kertoo.

Lasilinkin suojapleksejä on sen jälkeen myyty pankeille, apteekeille sekä marketeihin. Uusi tuote on yritykselle erittäin tärkeä, sillä muu myynti on ollut koronatilanteen vuoksi vähäistä.

Myymälä ja showroom ovat olleet kiinni. Samalla moni kevään projekti on jouduttu perumaan tai siirtämään.

– Katsotaan, kuinka pitkään näitä suojalaseja vielä tehdään. Kyllä niitä jatkuvasti tilataan lisää, Sundman sanoo.

Suojalaseja asennetaan myös pankkeihin

Pankeista ainakin OP on antanut suosituksen asentaa suojia, mutta ryhmän pankit päättävät niistä itsenäisesti ja hoitavat myös tilaukset ja asennukset.

– Tietämäni mukaan pankit asentavat suojia nyt monilla paikkakunnilla sitä mukaa kun niitä saadaan. Esimerkiksi Helsingissä kaikissa konttoreissa on jo suojat, sanoo OP:n tileistä, maksamisesta ja taloudenhallinnasta vastaava johtaja Masa Peura.

Keski-Suomen Osuuspankki on parhaillaan asentamassa suojia konttoreidensa asiakaspalvelupisteisiin.

– Aika moneen on jo saatu, ja loput asennetaan lähiaikoina, sanoo pankin viestintäpäällikkö Pia Saikkonen.

Sama on tilanne Pohjois-Savon Osuuspankissa. Esimerkiksi Kuopion konttorissa pleksisuojat ovat jo paikoillaan, ja muualle niitä asennetaan sitä mukaan kun toimituksia tulee.

– Haluamme suojata konttoreissa asioivia: heistä suuri osa kuuluu koronaviruksen riskiryhmiin, sanoo viestintä- ja markkinointipäällikkö Katri Saarelainen.

Nordeasta kerrotaan, että sen konttoreissa ei ole suojia, mutta niiden asentamista selvitetään parhaillaan.

– Tarkoituksenamme on edetä asiassa mahdollisimman pian. Asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuus ovat meille ykkösasia ja panostammekin nyt keinoihin turvata ne, kertoo Nordean Suomen henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Jari Eloranta sähköpostilla.

Danske Bank kertoo, että sillä on suojat tällä hetkellä kahdessa konttorissa, ja että niitä ollaan lisäämässä.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa rajoittamistoimia jatketaan ja ravintolat suljetaan, koronaviruksen kuolleisuusaste on alle prosentin, rokotteita testeissä

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan