1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. K-Citymarket

Moni tilaa nyt ruokakassin kotiin – ruuan verkkokaupan suosiossa huima kasvu

Esimerkiksi Oulun Kaakkurin Citymarketissa koronaepidemia on kasvattanut ruuan nettikauppaa lähes sata prosenttia.

K-Citymarket
Ruoan keräilyä  Citymarket Eastonissa.
Koronatilanne lisää ruuan verkkokaupan kysyntää. Arkistokuva.Pekka Tynell / Yle

Oulussa koronaepidemia on kasvattanut ruuan verkkokauppaa rajusti.

Esimerkiksi Kaakkurin Citymarketissa ruuan nettikauppa on kasvanut lähes sata prosenttia. Oulussa sekä S- että K-ketjulla tilausten noutoajat menevät lähes viikon päähän.

Ruuan verkkokauppoja avataan koko ajan lisää koko maassa. Kaakkurin Citymarketin kauppias Risto Kontturi uskoo, että nyt viimeistään ruuan verkkokauppa lyö todella läpi.

– Meilläkin on tällä hetkellä seitsemän prosenttia liikevaihdosta verkkokauppaa. Tosi paljon on kasvanut ja näyttää, että kasvu jatkuu. Uusista käyttäjistä ehkä osa käy jatkossakin, jos ovat tyytyväisiä palveluun.

Kontturi muistuttaa, että noutoajat venyvät nyt, sillä kerääminen on aika hidasta.

– Asiakkaat tekevät tällä hetkellä todella isoja ostoksia.

Kontturin mukaan keräämisen tehostamista jarruttavat raskaat henkilökulut.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi