Kirjeenvaihtajalta: Markkinat eivät rauhoitu millään ja työttömyys kasvaa – Yhdysvaltain kesästä ennustetaan raastavaa

Pankkiiriliike korjasi romahdusennustettaan viikon sisällä neljästä prosentista 30:een. Se kertoo dramaattisesta muutoksesta maailman johtavan talouden näkymissä, Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kirjoittaa.

koronavirus
George Washingtonin patsas autioituneella Wall Streetillä New Yorkissa.
George Washingtonin patsas koronapandemian autioittamalla Wall Streetillä New Yorkissa.Justin Lane / EPA

WASHINGTON Koronasta on tullut piinaava uutistapahtuma Yhdysvalloissa. Tartuntojen määrä kasvaa koko ajan.

Tilanne on vakavin New Yorkissa. Uusia pesäkkeitä kuitenkin näyttää syntyvän etelämpänä: Floridassa, Texasisssa ja Louisianassa. Siellä taudin vaaraa vähäteltiin viime päiviin saakka.

Näkymä koronan talousvaikutuksista etenee samoin rysäys kerrallaan. Viime viikon alussa näytti siltä, että presidentti Donald Trumpin esittämä reilun tuhannen miljardin dollarin apupaketti yhdessä keskuspankki Fedin tukitoimien kanssa riittäisi hillitsemään vauhkoontuneet markkinat. Fed laski ohjauskoron liki nollaan ja osti joukkovelkakirjoja 700 miljardilla dollarilla.

Se ei riittänyt. Kongressi riitelee tätä kirjoittaessani 1 800 miljardin dollarin tukipaketista. Demokraatit vaativat suurempia resursseja etulinjassa taistelevalle terveydenhoitohenkilöstölle sekä suurempia tukia pienyrityksille ja työttömäksi jääville.

Lisäkierteen taisteluun tuo se, että viisi republikaanisenaattoria on karanteenissa, eikä puolueella ole enää kuin yhden äänen etulyöntiasema. Demokraattien on helpompi vääntää ruuvia.

Keskuspankki käynnisti maanantaina aiempaakin järeämmät elvytystoimet eli kooltaan ja ajanjaksoltaan toistaiseksi rajoittamattoman arvopapereiden osto-ohjelman. Fed pyrkii näin estämään yrityslainamarkkinoiden romahtamisen ja rauhoittamaan sahaavia osakemarkkinoita.

Wall Street rauhoittui tunniksi, minkä jälkeen pudotus alkoi uudestaan. New Yorkin pörssit olivat paikallista aikaa alkuiltapäivällä 2–3 prosentin laskussa Fedin poikkeustoimista huolimatta. Edes 2008 finanssikriisissä keskuspankki ei joustanut näin paljon kuin nyt, eikä kukaan tiedä mitä korjausliikkeitä siltä vielä vaaditaan.

Pitkäaikaiseen lamaan ei vielä uskota, koska sokki on tullut talouden ulkopuolelta. Edessä on joka tapauksessa ennenkokematon pudotus.

Times Squarella oli maanantaina hiljaista.
Times Squarella oli maanantaina hiljaista.Peter Foley / EPA

Morgan Stanley korjasi vuoden toisen neljänneksen talousromahdusennustettaan kertalaakista neljästä prosentista 30:een prosenttiin.

Yhdysvaltain talousennusteet lasketaan vuosikertoimella erilailla kuin Suomessa. Meidän laskusysteemillämme BKT romahtaa toistakymmentä prosenttia, mikä on sekin katastrofaalista Yhdysvalloissa, joka on vertaansa hakeva kulutusyhteiskunta.

Kaikki yleisötilaisuudet on toistaiseksi peruttu. Viime päivinä on alettu puhua siitä, että tuo pysähdystila saattaa jatkua pidempään kuin toukokuuhun.

Esimerkiksi demokraattien puoluekokous heinäkuussa Milwaukeessa saattaa muuttua pidettäväksi kokonaan netissä. Trump sanoi viime viikolla tiedotustilaisuudessaan, että poikkeusolot voivat jatkua heinä-elokuun tienoille.

Loppukesästä lähtien näyttää jo paremmalta, mikäli koronatilanne saadaan hallintaan. Yhdysvaltain taloudessa muutokset ovat nopeita, joten notkahduksista myös noustaan nopeasti. Pysähdystilan jälkeen patoutunut paine purkautuu ja muuttaa suunnan ylöspäin, talousviisaat rauhoittelevat.

Naiselta mitattiin maanantaina ruumiinlämpöä koronatestipaikalla Haywardissa, Kaliforniassa.
Naiselta mitattiin maanantaina ruumiinlämpöä koronatestipaikalla Haywardissa, Kaliforniassa.John G. Mabanglo / EPA

Mutta katoaako korona silloinkaan? Tähän kukaan ei vielä tiedä vastausta, ja sen takia myöskään rahamarkkinat eivät ota rauhoittuakseen.

Kymmenet miljoonat ihmiset kokevat kovia talouden romahdettua lähes 11 vuotta kestäneen nousukauden jälkeen. Yhdysvallat on pätkätyöläisten ja freelancereiden maa, jossa työttömyysturva ei ole lähimainkaan Suomen tasolla.

Monilla sitä ei ole ollenkaan. Heille kesästä 2020 on tulossa raastava.

Lue lisää:

Maailman johtava talous romahti hetkessä – Washingtonin suomalaisravintola muuntui lennosta ruuan noutopaikaksi

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa tartuntoja nyt yhteensä 1218, Trump perui puheensa New Yorkin karanteenista, Espanja pysäyttää taloutensa

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan