Työttömyys nousi Pohjois-Savossa helmikuussa

Nuorten työttömyys kuitenkin laski edelleen.

Pohjois-Savo
Rakentaja töissä.
Kuvituskuva.Toni Pitkänen / Yle

Työttömyys on noussut Pohjois-Savossa helmikuussa. Ely-keskuksen mukaan Pohjois-Savossa oli helmikuun lopussa vajaat 11 900 työtöntä työnhakijaa, mikä on 300 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on 10,7 prosenttia.

Nuorten, alle 25-vuotiaiden työttömyys on kuitenkin vielä vähentynyt kolme prosenttia. Nuoria työttömiä helmikuun lopussa oli runsaat 1500.

Työttömyyden kasvu on kertynyt Kuopion seutukunnalta, sillä kaikilla muilla Pohjois-Savon seuduilla työttömyys on vielä vähentynyt. Matalimmat työttömyysprosentit, noin kahdeksan prosenttia ovat Vieremällä ja Siilinjärvellä.

Uusia työpaikkoja helmikuussa oli tarjolla runsaat 3100. mikä on 16 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden helmikuussa.

Lomautettujen määrä on kasvanut puolen vuoden ajan. Helmikuussa lomautettuja oli runsaat 1230, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Helmikuun lopun luvuissa ei vielä näy koronaviruksesta aiheutuva poikkeustilanne.