Tasa-arvoiset risteykset poistuvat Jyväskylän Hannikaisenkadulta huhtikuun alussa

Autoilijoiden on vaikea hahmottaa, että risteykset ovat tasa-arvoisia.

Jyväskylä
Kuvassa Arto Ranta-Ylitalon keksimä pullea kärkikolmio: kartiokolmio.
Hannikaisenkadulle tullaan jatkossa kolmion takaa Gummeruksenkadulta ja Cygnaeuksenkadulta. Arkistokuva.Noora Haapaniemi / Yle

Kaksi liikenteen pullonkaulaa Jyväskylän keskustasta purkautuu tulevan kevään aikana. Hannikaisenkadulla muutetaan kaksi tasa-arvoista risteystä väistämisvelvollisiksi.

Gummeruksenkadulta ja Cygnaeuksenkadulta tullaan jatkossa Hannikaisenkadulle siis kolmion takaa. Risteykset muuttuvat väistämisvelvollisiksi huhtikuun 7. päivä.

Muutos selkeyttää liikennejärjestelyjä Hannikaisenkadulla. Risteyksissä tapahtuu nyt paljon liikenneonnettomuuksia, sillä autoilijoille on vaikea hahmottaa sitä, että molemmat risteykset ovat tasa-arvoisia.

Vasemmalle kääntyvä liikenne on ollut vähäistä Gummeruksenkadulta ja Cygnaeuksenkadulta. Muutoksen jälkeen liikenne Matkakeskukselle ohjautuu entistä enemmän Vaasankadun ja Kilpisenkadun liikennevalo-ohjattujen risteysten kautta.