Lapin kunnissa pohditaan lomautuksia, vielä niihin ei kuitenkaan ole alettu

Koronan vuoksi suljettujen julkisten kohteiden työntekijöitä ei ole Lapin kunnissa lähdetty vielä lomauttamaan. Lomautuksia on kuitenkin harkittu.

Lappi
Rovaniemi kaupungintalo
Rovaniemellä ja Ranualla on jo linjattu, että lomautuksia ei tule. Jyri Tynkkynen / Yle

Useat julkiset kohteet kuten esimerkiksi uimahallit, liikuntapaikat, kirjastot, teatterit ja museot on suljettu. Pyrkimyksenä kunnissa on nyt löytää korvaavaa työtä henkilöille, joiden oma työtehtävä on koronan aiheuttamien rajoitusten vuoksi estynyt. Näin esimerkiksi Rovaniemellä.

– Tavoitteena ei ole, että lomautuksia tehdään. Jos on käynyt niin, että koronan takia on suljettu toimintoja, niin jokaisen henkilön kohdalla katsotaan minkälainen tausta ja minkälaista koulutusta hänellä on. Sitten selvitetään, onko sellaisia tehtäviä mihin hänet voitaisiin siirtää, Rovaniemen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Maria-Riitta Mällinen sanoo.

Rovaniemen kaupunginhallitus on kuitenkin antanut toimialajohtajille ja kaupunginjohtajalle valtuuden tarvittaessa aloittaa mahdollisiin lomautuksiin tähtäävät yt-neuvottelut.

Yksi työ, jonka tarve on vähentynyt on siivous. Kun päiväkoteja ja kouluja on suljettu tai iso osa lapsista on kotona etäkoulussa, ei jokainen nurkka tarvitse päivittäistä siivousta. Ranualla tilannetta käytetään hyväksi perusteellisempaan puunaukseen.

– Meillä on linjattu, että emme lomauta. Näin mennään ainakin 13.4. asti ja tilannetta katsotaan sitten uudelleen. Esimerkiksi siivouksessa tehdään nyt perussiivousta ja muissa tehtävissä käytetään, jos mahdollista, korvaavia vapaita ja ylityövapaita, kertoo Ranuan kunnanjohtaja Sirpa Hakala.

Monessa kunnassa linjaukset tehdään lähipäivinä

Lomautuksissa on voimassa ainakin vielä toistaiseksi sääntö, että palkkaa maksetaan kahdelta ensimmäiseltä lomautusviikolta. Eli mitään pikaisia säästöratkaisuja ei lomautusten avulla pysty tekemään. Ja toisekseen tilanne elää koko ajan, Suomen hallitus tekee uusia, yleensä tiukempia linjauksia lähes päivittäin.

Kunnissa ollaan odottavalla linjalla.

– Lomautusasiaa ja henkilöstön käyttömahdollisuuksia tarkastellaan lähipäivinä. Teemme varmaankin ensi viikolla linjauksen miten toimitaan, kertoo Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen.

Myös Torniossa asiaa käsitellään ensi viikolla.

– Asia tulee olemaan esillä maanantaina kaupunginhallituksen kokouksessa. Joka tapauksessa ensin katsotaan, voidaanko henkilöille löytää korvaavia töitä. Mutta tässä on isoista asioista kyse, arvioiden mukaan tämä merkitsee Torniolle 2-3 kuukauden sisällä 6 miljoonan euron menetyksia. Siitä puolet olisi menetettyjä verotuloja ja 2,5 miljoonaa sairaanhoidon lisäkuluja, Tornion kaupunginjohtaja Timo Nousiainen sanoo.

Täydennetty 25.3.2020 kello 15.24 lauseella, että Rovaniemellä voidaan tarvittaessa aloittaa mahdollisiin lomautuksiin liittyvät yt-neuvottelut.