Päijät-Hämeessä 7 uutta koronavirustartuntaa – taustalla ryhmäkokoontuminen

Sairaalahoidossa on kolme potilasta, joista kaksi tehohoidossa.

koronavirus
Koronavirusnäytteitä
THL muistuttaa, että todellinen sairastuneitten määrä on huomattavasti suurempi. Pasi Takkunen / Yle

Päijät-Hämeessä on varmistunut seitsemän uutta koronatartuntaa. Tartuntoja on todettu tähän mennessä nyt 13.

Sairaalahoidossa on kolme potilasta, joista kaksi tehohoidossa. Näytteitä on otettu noin 408.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtaja Marina Erhola kertoo twiitissään, että uusien tartuntojen taustalla on ryhmäkokoontumisia.

Yhtymä on julkaissut yhdessä omistajakuntien ja Päijät-Hämeen liiton kanssa vetoomuksen alueen asukkaille (siirryt toiseen palveluun) koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Vetoomuksessa kerrataan ohjeet tapaamisten välttämisestä, riittävän etäisyyden pitämisestä muihin sekä hoitoon hakeutumisesta, jos flunssaoireet muuttuvat vakaviksi.

Päijät-Häme on siirtynyt epidemiavaiheeseen. Viruksen leviämistä voidaan edelleen rajoittaa.

Lieviä flunssan oireita ilman kovaa päänsärkyä, hengenahdistusta ja korkeaa kuumetta, voi hoitaa itse kotona. Yhtymä ohjeistaa ottamaan yhteyttä numeroon 116 117, jos vointi huononee.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan