Lähes kuutta tuhatta ihmistä uhkaa lomautus Pohjois-Savossa koronaviruksen vuoksi – yli 100 työnantajaa ilmoittanut yt-neuvotteluista

Luvuissa ei ole mukana yt-ilmoituksia mahdollisista irtisanomisista.

yhteistoimintamenettely
Metsäkone hakkuutyömaalla.
Pohjois-Savossa muun muassa vieremäläinen metsäkoneyritys Ponsse on kertonut työntekijöidensä lomauttamisesta. Matti Myller / Yle

Koronavirustilanne on lisännyt yt-neuvotteluiden piirissä olevien henkilöiden määrää rajusti. Työ- ja elinkeinoministeriö päivittää tilannetta verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Pohjois-Savon TE-toimiston tietojen mukaan 105 työnantajaa on ilmoittanut yt-neuvotteluista, jotka koskevat maakunnassa runsaan 5 900 henkilön lomauttamista. Luvuissa ei ole mukana yt-ilmoituksia irtisanomissuunnitelmista.

Koko valtakunnassa yritykset ovat ilmoittaneet viime viikkojen aikana yt-neuvotteluiden piiriin yli 209 000 henkilöä. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan valtaosa ilmoituksista on tullut 15. maaliskuuta jälkeen.

Luvut ovat suuntaa antavia, sillä nimenomaan koronasta johtuvia yt-ilmoituksia ei pystytä erikseen tarkkaan ilmoittamaan. Osa yt-neuvottelut aloittaneista yrityksistä voi olla myös valtakunnan tasoisia toimijoita, joiden luvut kirjautuvat Helsinkiin.

Luvuista puuttuvat myös alle 20 henkilön yritykset, joiden ei tarvitse käydä yt-neuvotteluita.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Pohjois-Savossa: 12 varmistettua tartuntaa

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan