Miksi Ruotsi pitää peruskoulun ja ravintolat auki, vaikka maan koronatilanne pahenee? Näin viranomaiset perustelevat Ruotsin linjaa Ylelle

Ruotsia ei aiota laittaa kiinni. “Teemme vain toimia, joilla on varmasti vaikutusta”, sanoo Ruotsin kansanterveysviranomainen Ylelle.

koronavirus
Tiedotustilaisuus
Kansanterveysviranomainen järjestää joka arkipäivä tiedotustilaisuuden Ruotsin koronavirustilanteesta. Daniel Ivarsson / Yle

TUKHOLMA Suomessa kiristetään määräyksiä, mutta Ruotsissa on jatkettu viranomaisten suositusten linjalla.

Ruotsissa kansanterveysviranomainen päättää käytännössä viruksen vastaisista toimista. Ruotsin hallitus toteuttaa toimet, joita se suosittelee.

Tiistaina päätettiin, että ravintolat voivat olla auki, mutta niiden on syytä siirtyä pöytätarjoiluihin.

Ruotsalaiset pääsevät myös laskettelemaan pääsiäisenä, mutta afterskit on peruttava. Hiihtokeskusten on huolehdittava, että ruuhkaa ei saa syntyä esimerkiksi hisseille.

Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten Ruotsissa toimitaan koronavirusepidemiassa.

Kansanterveysviranomainen ei aio sulkea koko maata, vaan yhteiskunnan halutaan pyörivän. Toimissa keskitytään niihin, joiden varmasti tiedetään vaikuttavan ja auttavan riskiryhmiä.

Yle tapasi kansanterveysviranomaisen apulaisvaltioepidemiologin Anders Wallenstenin ja kysyi perusteluita Ruotsin toimintatapaan.

Tiedotustilaisuus
Apulaisvaltakunnanepidemiologi Anders Wallensten sanoo, että he tekevät Ruotsissa vain toimia, joiden tiedetään vaikuttavan merkittävästi epidemiatilanteeseen. Daniel Ivarsson / Yle

Ruotsin toimet poikkeavat muista Pohjoismaista. Mihin linjanne perustuu?

– Pohjimmiltaan ajattelemme samalla tavalla. Meillä on säännöllisesti puhelinkokouksia muiden Pohjoismaiden kanssa.

Me lähdemme siitä, että emme pysty löytämään jokaista koronavirustapausta.

Emme voi saada tautia täysin pois tai pysäyttämään sen leviämistä. Me pyrimme hidastamaan sen leviämistä. Meidän tavoitteemme on pysäyttää suurin osan tartunnoista ja taata suojaa riskiryhmille.

Teemme toimia, joilla pystymme pitämään myös terveydenhuoltojärjestelmämme toiminnassa.

Miksi niin monet toiminnot pidetään yhä auki, kuten koulut?

– Emme halua turhia rajoituksia yhteiskuntaan. Teemme vain toimia, joista tiedämme, että niillä on suuri vaikutus tilanteeseen. Se on mottomme.

Se, että terveet ihmiset voivat liikkua ja tavata ja että yhteiskunta pyörii, on tärkeää.

Katsomme yksittäisiä yhteiskunnan osia ja teemme niihin sopivia päätöksiä.

Olemme arvioineet, että tartunnat eivät leviä niin helposti lasten keskuudessa. Tätä tietoa on saatu muistakin Pohjoismaista.

Jos suljemme koulut, tulee muita hankaluuksia. Terveydenhoidossa työskentelevien on pakko jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Monille lapsille on erittäin tärkeää olla koulussa päivisin.

Mitä ajattelette siitä, että Ruotsin toimet ovat niin erilaiset kuin muissa Pohjoismaissa?

– Kyllä, toimet eroavat. Ehkä niitä on tehty muissa maissa muillakin perusteilla kuin tartunnoilta suojatumisen näkökulmasta, esimerkiksi poliittisten syiden perusteella. Näin on katsonut esimerkiksi Tanskan terveysviranomainen.

Onko rajojen sulkeminen tällainen toimenpide?

– Tartuntoja on niin monissa paikoissa, että rajojen sulkemisella on tuskin merkitystä. Rajojen ja alueiden sulkeminen on turvatoimenpide, mutta vaikuttaako se oikeasti tilanteeseen, enpä menisi sanomaan. Katsomme myös, että on parempi toimia yhdessä, tehdä yhteistyötä kuin sulkea rajoja.

Tiedotustilaisuus.
Mediaa kiinnostaa kuulla, mikä on viranomaisten arvio koronavirustilanteesta Ruotsissa. Daniel Ivarsson / Yle

Mihin keskitytte suosituksissanne, joita teette tarvittavista toimista?

– Keskitymme ennen kaikkea karsimaan tilanteet, joissa koronavirustartuntariski olisi laajaa.

Kaikkein tärkein toimi on meistä se, että ne ihmiset jäisivät kotiin, joilla on oireita. Tämä on tauti, joka leviää ihmisten välillä varsinkin, jos on sairas. Mahdollisesti vähän ennen kuin sairastuu, mutta riski tartuttamiseen on pieni, jos on terve ja oireeton.

Tauti tulee olemaan keskuudessamme pitkään. Jotta joskus voisimme helpottaa kovia toimia, täytyy olla suunnitelma myös sille, ettei käy niin, että tauti tulee vain takaisin.

Koronavirusepidemia on laajin Tukholmassa. Oletteko harkinneet suosittaa hallitukselle Tukholman eristämistä?

– Emme. Kaikkea maan sisäistä liikkumista tulee välttää tässä tilanteessa. Olemme kehottaneet ihmisiä arvioimaan vakavasti riskiä ja matkan tarpeellisuutta. Emme näe tässä tilanteessa tarpeelliseksi muuta kuin kehotusta.

Miksi teette lähes pelkästään suosituksia, ette kieltoja tai määräyksiä?

– Toistaiseksi olemme pitäneet toimet lähes vapaaehtoisilla tasolla. Haluamme päästä mahdollisimman pitkälle vapaaehtoisilla toimilla. Meistä yhteistyö on tärkeää.

Esimerkiksi rokottaminen on vapaaehtoista, mutta lähes kaikki haluavat Ruotsissa ottaa rokotteen. Meillä on vapaaehtoisia kotikaranteeneja, ja niiden seurannasta on huomattu, että ne toimivat erinomaisesti. Uskomme, että ihmiset tekevät osuutensa.

Missä vaiheessa katsotte, että toimia tulee kiristää?

– Olemme aloittaneet satunnaisotannalla testien tekemisen, josta voimme laskea, miten laajalle tauti on levinnyt. Saamme siitä paljon tietoa kokonaiskuvasta.

Tärkein mittari on määrä henkilöitä, joita hoidetaan sairaalassa. Emme katso, että kuolleiden määrä on suurin mittari, sillä tiedämme, että tauti on vakavin vanhemmille ihmisille.

Siksi teemme kaikkemme, että saamme suojeltua heitä.

Jos saamme viitteitä muista maista toimista, jotka todella vaikuttavat tilanteeseen, otamme ne varmasti käyttöön Ruotsissakin. Jos tulee ilmi, että esimerkiksi koulujen sulkeminen on merkittävä toimi, silloin mekin teemme niin.

Tai jos huomaamme, että ihmiset eivät noudattaisi suosituksiamme, silloin olemme valmiita tekemään kovempia toimia.

Lue lisää:

Ruotsi aikaistaa terassikautta ja pohtii pääsiäisen laskettelusesonkia – naapurissa arki yritetään pitää mahdollisimman ennallaan

"Ruotsi odottaa tieteellistä näyttöä, kun Suomi toimii" – Suomi on varautunut koronaepidemiaan Ruotsia paremmin, sanoo Ruotsin terveydenhuollon asiantuntija

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan