Ikääntyneiden hoitajatilanteen kanssa pärjätty toistaiseksi Jyväskylässä

Kaikissa yksiköissä tai alueilla ei kuitenkaan ole jokaisessa vuorossa riittävää vahvuutta.

Jyväskylä
Rollaattori ja istuimia.
Yle

Hallitus on antanut eduskunnalle valmiuslain käyttöönottoasetuksen terveydenhuollon henkilökunnan työvelvoitteesta.

Jyväskylässä esimeriksi ikääntyneiden palveluiden hoitajatilanteen kanssa on toistaiseksi Jyväskylässä pärjätty, kertoo palvelujohtaja Maarit Raappana Jyväskylän kaupungilta.

Raappanan mukaan kaikissa yksiköissä tai alueilla ei kuitenkaan ole jokaisessa vuorossa riittävää vahvuutta.

Palvelualueelle siirtyy Jyväskylässä myös liikuntapalveluiden työntekijöitä, joilla on sairaanhoitajan tai lähihoitajan koulutus. Käytettävissä on ollut myös jo eläköityneitä hoitajia ja muita sijaisia. Yli 70-vuotiaiden eläkkeellä töitä tekevien hoitajien sijaisuudet Jyväskylän kaupunki on lopettanut jo aiemmin.

Työntekijöitä on siirretty myös omista päiväkeskuksista ja muistipolilta toisiin työpisteisiin.

Ikääntyneiden palveluissa työskentelee 1000 työntekijää ja asiakasmäärät ovat kotihoidossa noin 1100 asiakasta ja tehostetussa palveluasumisessa sekä pitkäaikaishoidossa noin 600 asukasta.