Lapin matkailu kasvoi vielä helmikuussa, vaikka kiinalaiset loistivat poissaolollaan

Kasvua oli 8 prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna.

matkailu
Hiihtolomalaisia Levin laskettelurinteessä ja hissijonossa
Hiihtolomalaisia Kittilän LevilläAntti Ullakko / Yle

Kiinalaismatkailijoiden yöpymisten määrä Suomessa oli helmikuussa 69 prosenttia pienempi kuin viime vuoden helmikuussa. Pudotukseen vaikuttaa erityisesti se, että Kiina kielsi koronaviruksen seurauksena ryhmämatkat ulkomaille tammikuun lopussa. Myös Finnair lopetti lennot Manner-Kiinaan.

Lapissa matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät kiinalaisten poissaolosta huolimatta 8 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Ulkomaalaisten yöpymisten määrä kasvoi 1,9 prosentilla vuoden takaisesta, joten suurin osa kasvusta tuli kotimaan matkailijoista.

Luvut perustuvat Tilastokeskuksen majoitustilastojen ennakkotietoihin. Tiedot kerätään majoitusliikkeistä, joissa on yli 20 vuodepaikkaa. Esimerkiksi Airbnb-asunnot eivät näy majoitustilastoissa.

Ainakin Rovaniemellä myös Airbnb-myynti kasvoi helmikuussa vuoden takaisesta, kertoo Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen. Myynnin arvo oli yli 1,1 miljoonaa euroa. Matkailijoiden vuokrattavissa oli helmikuussa 616 asuntoa.

Koko Suomessa matkailijoiden yöpymiset kasvoivat helmikuussa 7,2 prosentilla. Eniten lisääntyivät venäläisten yöpymiset.

Kun maaliskuun tilastot aikoinaan julkaistaan, ne näyttävät aivan toisenlaisilta.

– Satasen vauhdista mennään päin seinää, Kärkkäinen toteaa tilanteesta, jossa ennätystalvi pysähtyi koronapandemiaan, hotellien ja laskettelukeskusten sulkemiseen ja työntekijöiden lomautuksiin.