Hovioikeus korotti piispa Teemu Laajasalon tuomiota tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta – julkinen riepottelu ei riittänyt kohtuullistamisperusteeksi

Laasalo kertoo tyytyvänsä viranomaisten päätökseen.

hovioikeudet
Biskop Teemu Laajasalo står på Helsingfors domkyrkas trappa.
Antti Kolppo / Yle

Helsingin hovioikeus on tänään antamallaan tuomiolla korottanut Helsingin käräjäoikeuden piispa Teemu Laajasalolle tuomitsemaa sakkorangaistusta. Asiassa on kyse Laajasalon aiempaan yritystoimintaan liittyvästä tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta.

Käräjäoikeus tuomitsi Laajasalon viime maaliskuussa tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta 20 päiväsakkoon.

Käräjäoikeuden mukaan Laajasalon tuomion saama poikkeuksellinen julkisuus oli peruste kohtuullistaa rangaistusta.

Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeudessa kysymys oli vain siitä, oliko asiassa perustetta soveltaa kohtuullistamisperustetta.

Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että asiassa ei ollut näytetty, että Laajasaloon olisi asian johdosta kohdistunut niin poikkeuksellista julkisuutta, että rikoslain kohtuullistamisperustetta tulisi asiassa soveltaa.

Rangaistusta korotettiin tämän vuoksi syyttäjän vaatimaksi 35 päiväsakoksi.

Piispa Teemu Laajasalo kommentoi hovioikeuden päätöstä Ylelle avustajansa välityksellä lyhyesti.

– Oikeus ratkaisi, että kohtuullistamiselle julkisuuden perusteella ei ollut tapauksessani aihetta. Kuten aiemmin olen sanonut, tyydyn viranomaisten päätökseen asiassa.

Rikos tapahtui pääosin ennen piispaksi vihkimistä

Tuomion perusteena ollut tuottamuksellinen kirjanpitorikos tapahtui vuosina 2014–2017. Tuomion mukaan Laajasalon yrityksestä TL Opetus Oy:stä lähti useina vuosina virheellistä tietoa verottajalle.

Laajasalo toimi valtaosan tekojen tapahtuma-ajasta Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherrana. Laajasalo vihittiin Helsingin piispaksi marraskuussa 2017, ja yrityksen kirjanpitovirheitä korjattiin joulukuussa 2017.

Käräjäoikeuden mukaan Laajasalon toiminta oli törkeän huolimatonta, koska hän jätti merkittävän osan kirjanpitoaineistosta toimittamatta kirjanpitäjälle kolmen tilikauden aikana ja laiminlöi velvollisuuden tarkastaa ja allekirjoittaa tilinpäätökset.

Myös Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on käsitellyt Laajasalon sakkotuomiota ja kiinnittänyt huomiota asian saamaan julkisuuteen. Tuomiokapitulin mukaan piispaan liittyvä negatiivinen julkisuus on ollut omiaan vahingoittamaan kirkon julkisuuskuvaa ja uskottavuutta.

Juttua on muokattu 26.3. klo 11.28. Toisin kuin tekstissä aiemmin kerrottiin, Laajasalon yrityksen kirjanpitovirheet menevät ajallisesti osin päällekkäin Laajasalon piispan tehtävän kanssa. Laiminlyödyn kirjanpidon virheitä korjattiin joulukuussa 2017, ja Laajasalo vihittiin piispaksi marraskuussa.

Helsingin piispa Teemu Laajasalo tuomittiin sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta

Tuomiokapituli piispa Teemu Laajasalon sakkorangaistuksesta: "Negatiivinen julkisuus on ollut omiaan vahingoittamaan kirkon julkisuuskuvaa"