Johtajaylilääkäri Sally Järvelä: "Liikkumisrajoitukset ovat hyvä päätös"

Myös mökille liikkumisessa kannattaisi Järvelän mukaan käyttää harkintaa.

Kanta-Häme
Sally Järvelä, toimialue johtaja, lääkäri, Tays
Marjut Suomi / Yle

Suomen hallitus esittää kieltoa Uudenmaan ja muun Suomen välillä liikkumisesta. Kiellon on tarkoitus alkaa perjantaina 27. maaliskuuta ja kestää kolme viikkoa.

Liikkumisrajoitukset tulevat voimaan heti, kun eduskunta on hyväksynyt hallituksen esitykset, joita se käsittelee torstaina. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä pitää liikkumisrajoituksia järkevinä, sillä Uusimaa on koronavirusepidemiassa selvästi muita edellä.

– Epidemian eteneminen varmasti tasaantuu rajaamisen myötä. Lisäksi on hyvä, että epidemian huippu ei ole päällä kaikkialla Suomessa samaan aikaan. Mielestäni tämä on hyvä päätös.

Viime päivinä on keskusteltu muun muassa mökkiläisten saapumisesta mökkipaikkakunnille. Sally Järvelän mukaan mökille menemisessä kannattaisi käyttää harkintaa, sillä jokaisen sairaanhoitopiirin mitoitus on tehty omalle väestölle.

– Vaikka mekin täällä Kanta-Hämeessä olemme moninkertaistamassa tehohoitopaikkoja, niin silti hädin tuskin selvitään omasta väestöstä.

– Vihaan ja kyräilyyn ei ole aihetta. Jokaisen pitää kuitenkin kantaa oma vastuu ja ymmärtää, ettei tällaista liikkumisrajoitusta ole tehty sen takia, että ensin liikutaan mökeille ja katsotaan sitten, kuinka käy.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan