Etäopetuksessa olevien ilmoittauduttava ennakkoon Turun kouluruokailuun

Kaikilla oppilailla on edelleenkin oikeus kouluruokailuun.

Turku
Oppilaita syömässä Kimpisen koulun ruokalassa, tarjoittimella ruokaa.
Ruokailuaika tai ruoan hakuaika on Turussa arkipäivisin klo 11–12. Arkistokuva.Mikko Savolainen / Yle

Turku pyytää ilmoittautumisia kouluruokailuun. Ruokailijoiden määrä on vähentynyt lasten siirryttyä pääosin etäopetukseen.

Kouluruokailua on Turussa järjestetty poikkeusoloihin siirtymisestä lähtien joka päivä. Kaikilla perusopetuksen oppilailla on edelleenkin oikeus kouluruokailuun.

Etäopetuksessa olevien oppilaiden kouluruokailun käytäntö muuttuu ensi maanantaista alkaen siten, että ruokailuun ilmoittaudutaan ennakkoon.

– Ilmoittautuminen varmistaa sen, että kaikille halukkaille pystytään tarjoamaan ateria ja toisaalta hävikki vähenee. Muutos varmistaa myös turvalliset ruokailuolosuhteet oppilaille ja koulujen henkilökunnalle, kertoo perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen kaupungin tiedotteessa.

Oppilaat voivat mennä kouluihin ruokailemaan tai ottaa ruoka-annoksen mukaansa. Kouluruokailu on maksutonta. Kouluruokailun järjestävällä Arkealla on tarjota kertakäyttöastiat ruokaa hakeville.

Ruokailuun tulee ilmoittautua edellisenä arkipäivänä klo 12 mennessä, esimerkiksi maanantain ruokailuun ilmoittaudutaan perjantaina. Huoltajia tiedotetaan ja ohjeistetaan tarkemmin Wilmassa.

Ruokailu tai ruoka-annoksen hakeminen järjestetään vain osassa kouluja. Ruokailuaika tai ruoan hakuaika on arkipäivisin klo 11–12.

Syömään tullessa tulee muistaa yleiset koronaohjeet eli metrin turvaväli toisiin ihmisiin ja hyvä käsihygienia. Ruokaillessa tulee istua väljästi, esimerkiksi joka toiseen tuoliin ja pöytään. Syömään ei myöskään saa tulla porukalla.

Ruokailupaikaksi on ohjeistettu valitsemaan kotia lähinnä oleva koulu, jotta kontaktien määrä pysyy mahdollisimman pienenä.

Turussa ruokaa tarjotaan 27 koulussa.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan