Katupöly heikentää ilmanlaatua – Paraisilla lukemat jo kahdesti huonon puolella

Hiekotushiekkojen pesu pois kaduilta parantaa tilannetta

katupöly
Katupöly siivous
Turussa katujen pesu alkaa ensi viikolla. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Ilmanlaatu on Turun seudulla heikentynyt liikenteen ja tuulen nostaman katupölyn vuoksi, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan.

Katupölyä syntyy, kun liikenne nostaa kuivilta kaduilta pölyhiukkasia, jotka ovat lähtöisin hiekoitushiekasta, tien pintojen kulumisesta ja nastarenkaiden käytöstä.

Keskiviikkona ylitettiin Paraisten keskustassa hengitettävien hiukkasten (PM10) raja-arvotaso (50 µg/m3). Vuorokausipitoisuus oli Paraisten mittausasemalla 66 µg/m3. Raja-arvotaso (50 µg/m3) saa ylittyä korkeintaan 35 kertaa vuodessa.

Ylitys oli toinen Paraisilla tänä vuonna. Hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia on kasvattanut kuiva ja tuulinen sää.

Torstaiaamuna ilmanlaatu oli hyvä tai tyydyttävä Turun, Kaarinan ja Naantalin keskustoissa sekä Raision Ihalassa ja välttävää Paraisilla.

Katupöly saattaa heikentää ilmanlaatua siihen asti, kunnes kadut saadaan puhdistettua hiekoitushiekasta.

Herkkien vältettävä ulkona liikkumista

Hiukkaspitoisuuksien kohoaminen saattaa aiheuttaa oireita erityisesti herkillä ihmisryhmillä, kuten astmaatikoilla ja pikkulapsilla.

Nuha, yskä, hengitysoireet sekä kurkun ja silmien kutina ovat tavallisimpia haittavaikutuksia.

Terveyshaittoja voi vähentää seuraamalla ilmanlaatua sekä välttämällä liikkumista ja pidempiaikaista oleskelua vilkkaiden teiden läheisyydessä.

Autoilijat voivat helpottaa pölyongelmaa hiljentämällä ajonopeuksia.

Lisätietoja ilmanlaadusta saa ilmanlaatuportaalista, johon Turun seudun ilmansuojelun yhteistyöryhmä tuottaa mittaustietoa: https://ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu (siirryt toiseen palveluun).