Lisää koronavirustartuntoja Etelä-Karjalassa – tartunta todettu nyt yhdeksällä henkilöllä

Maakunnassa varmistui testein kolme uutta tartuntaa keskiviikkona.

koronavirus
Leena Sallinen tarkistaa potilaan happisaturaation.
Koronavirustartunta on todettu Etelä-Karjalassa tähän mennessä yhdeksällä ihmisellä. Kuvituskuva.Mårten Lampén / Yle

Koronavirustartuntojen määrä on kasvanut Etelä-Karjalassa. Maakunnassa todettiin eilen keskiviikkona testein kolme uutta tartuntaa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin mukaan tartunnan saaneet ovat kotihoidossa ja voivat kohtuullisen hyvin.

Etelä-Karjalassa koronavirus on todettu nyt yhdeksällä ihmisellä. Koronaviruspotilaita ei ole sairaalahoidossa.

Todellisuudessa tartuntoja voi olla enemmän, sillä testejä ei tehdä kaikille oireileville.

Infektioasemat nopeasti pystyyn

Hengitystieinfektio-oireilevat potilaat hoidetaan infektiovastaanotoilla, joita on perustettu Lappeenrannan Armilaan, Imatralle Honkaharjuun ja Parikkalaan. Vastaanotot on avattu viimeisen viikon aikana. Infektiovastaanotolle saa saapua vain ajanvarauksella.

– Tarkoitus on, että kaikki infektiopotilaat ja hengitystieoireiset hoidettaisiin eri paikassa, kuin muu kiireellinen hoito. Tässä tilanteessa kukaan ei saa suoraan kävellä vastaanotolle, terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula Eksotelta sanoo.

Toistaiseksi asiakkaita on käynyt infektiovastaanotolla kymmeniä päivittäin.

– Toistaiseksi tunnelma on ollut aika rauhallinen, mutta toki kaikki me tiedämme, että epidemia on vasta tuloillaan Etelä-Karjalaan. On vaikea ennustaa, kuinka ruuhkaiseksi tilanne käy, Karhula sanoo.

Tuoreimmat uutiset koronaviruksen vaikutuksesta maakuntaan löytyvät kootusti täältä

Valtakunnallinen koronavirusuutisointi kootusti täällä

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan