Valtiovarainministeri Kulmuni: Yrityksille tulossa miljardin tukipotti, rahat halutaan liikkeelle nopeasti

Eduskunta viisinkertaistaa lisäbudjetin yritystuet.

talous
Katri Kulmuni.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni sanoo, että tukia voivat hakea sekä isot että pienet yritykset. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) lupaa koronakriisin takia pulaan joutuneille yrityksille tukea nopeasti.

Eduskunta korotti lisäbudjetissa yritystukiin varatut rahat miljardiin euroon. Alunperin summa oli alle 200 miljoonaa. Business Finland on saamassa 700 miljoonaa, Ely-keskukset 300 miljoonaa euroa.

– Meidän pitää saada rahaa liikkeelle, aikaa ei ole joulukuuhun saakka. Siksi pyrimme käyttämään jo olemassa olevia kanavia, Kulmuni sanoo.

Yritysten rahoitus hoidetaan Business Finlandin ja Ely-keskusten kautta. Kulmunin mukaan nyt ei ole aikaa ryhtyä luomaan rahoitukselle uusia kanavia.

Rahoja voi käyttää joustavasti

Osakeyhtiöiden kannattaa nyt lähestyä Business Finlandia ja pienten yritysten Ely-keskuksia. Parhaillaan pohditaan myös, miten kuntien kanssa voidaan tehdä yhteistyötä, jotta voitaisiin auttaa myös toiminimiä.

– Hallitus laittaa nyt miljardi euroa liikkeelle yritysten suoraan tukemiseen ja siksi järjestelmän pitää olla yksinkertainen.

Kulmuni lupaa, että miljardin tukea voidaan käyttää joustavasti.

Hän ei halunnut kuitenkaan torstaina täsmentää, miten esimerkiksi ravintoloita tuetaan. Niiden toiminta loppuu lähes kokonaan. Ravintoloille ja kahviloille sallitaan vain ruuan noutoannosten myynti.

EU-johtajat puivat koronaa ja taloutta

Tänään iltapäivällä pidetään EU-johtajien videokokous, jonka aiheena on korona ja talouden tukeminen.

Suomi vastustaa niin kutsuttuja koronabondeja eli jäsenmaiden yhteisvastuullisia joukkovelkakirjoja. Valtiovarainministeri Kulmuni sanoo, että Suomen tiukkaan linjaan ei ole tulossa muutoksia.

Näin siitä huolimatta, että koronakriisi ei ole minkään maan talouspolitiikasta kiinni, vaan se tulee ulkopuolelta.

– Koronabondit ovat aika lailla sama asia kuin eurobondit aikoinaan. Niitäkin vastustimme. Kaikista parhaiten pystymme nyt auttamaan muita huolehtimalla yhteisesti esimerkiksi lääkehuollosta ja huoltovarmuudesta, Kulmuni sanoo.

Suomi ei halua EU:lle yhteistä velkaa

Eurooppaa uhkaa koronaviruksen takia nyt finanssikriisi ja eurokriisi. Se ei muuta Suomen linjaa: yhteisvastuuta taloudesta ei haluta lisätä.

Ei vaikka Italian ja Ranskan tilanne voi kärjistyä pian.

– Nyt on kyse terveyteen liittyvästä kriisistä ja pystymme auttamaan esimerkiksi toimittamalla suojavarusteita. Samalla tavalla valtioilla on kuitenkin tämän kriisinkin jälkeenkin velvollisuus huolehtia omasta taloudestaan.

Suomi ei ole valmis kriisin varjollakaan kasvattamaan EU:n yhteistä velkaa.

Ei vaikka Euroopan keskuspankin johto on jo ehtinyt vedota yhteistoimien puolesta ja sanonut, että ilman yhteistä velkapottia koronakriisistä ei selvitä.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan