Poliisin liikennevalvonta jatkuvan sabotoinnin kohteena Ulvilassa – kameratolppa räjäytettiin jälleen

Ulvilan Friitalassa räjäytettiin viime yönä peltipoliisi valtatie kahden varrella.

Ulvila
Räjäytetty poliisin automaattisen liikennevalvonnan (liikenteenvalvonnan) kameratolppa Ulvilan Friitalassa. Peltipoliisi.
Räjäytetty kameratolppa Ulvilan Friitalassa.Katja Halinen / Yle

Ulvilassa valtatie 2:lla on taas räjäytetty automaattisen liikenteenvalvonnan kameratolppa. Edellisen kerran samaa tolppaa vahingoitettiin räjäyttämällä Ulvilassa viime kesänä.

Liikennevalvonnan kamera on ollut sabotaasin kohteena myös räjäytysten välissä. Tolppaa tuhrittiin maalilla helmikuussa.

Tällä kertaa tapaus sattui torstaina aamuyöllä kello viiden aikaan. Poliisin mukaan teosta ei aiheutunut konkreettista vaaraa ihmisille.

Vinkkejä kaivataan

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapausta törkeänä tuhotyönä ja räjähderikoksena.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, ettei kommentoi tapausta tarkemmin. Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari ei vastannut puheluun.

Poliisi toivoo yleisön apua tapauksen selvittämiseksi. Kameratolpan lähialueella viime yön aikana poikkeuksellisia havaintoja tehneitä tai muuten asiasta jotakin tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä joko poliisin puhelinnumeroon 050-4564963 tai sähköpostilla vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun). Myös nimettömät yhteydenotot otetaan huomioon.