Satakunnassa ensimmäinen koronatapaus, jonka tartunta ei ole matkalta tai lähipiiristä

Raumalainen henkilö ei ole matkaillut ulkomailla tai Suomessa alueilla, joilla on koronaa. Raumalla voi nyt ilmetä uusia koronatapauksia.

koronavirus
Rauman aluesairaala sairaala rakennus
Rauman aluesairaala.Tapio Pukkila / Yle

Satakunnassakin on siirrytty koronaviruksen leviämisessä vaiheeseen, jossa tartunnan lähteet alkavat olla epäselviä.

Raumalla on todettu tapaus, jossa sairastunut ei ole ollut ulkomailla tai Suomessa alueilla, joilla koronaa on todettu.

– Altistuneisiin henkilöihin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä tämän tai huomisen päivän aikana. He saavat asianmukaisen ohjauksen, ja Raumalla tehdään karanteenipäätökset lähikontakteille, sairaanhoitopiirin ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä sanoo.

Raumalla lisää tapauksia?

Sairaanhoitopiirin mukaan tunnistamattomia tautitapauksia saattaa olla nyt etenkin Rauman seudulla. Lieväoireisten henkilöiden tulee edelleen pysyä kotona ja välttää tartuttamasta muita, elleivät he huomenna saa kutsua näytteisiin.

Sairaanhoitopiiri ja Rauman kaupungin tartuntataudeista vastaavat henkilöt tekevät tiivistä yhteistyötä epidemian rajoittamiseksi.

Satakunnan sairaanhoitopiirin mukaan torstaina todettiin Satakunnassa kaksi uutta koronatartuntaa. Tapauksia on yhteensä 24, joista 17 on varmistettu laboratoriossa ja seitsemän todettu oireiden perusteella.

Yksi satakuntalainen koronapotilas on tällä hetkellä sairaalahoidossa, mutta hän ei ole teho-osastolla.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan