Korona pakotti pakaratreeniin Manaajan portaissa

Arkea maailmalta: Poikkeusolot johtavat poikkeuksellisiin kokeiluihin myös liikunnan osalta, Washingtonin kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kertoo.

koronavirus
Mika Hentunen
Antti Haanpää / Yle

WASHINGTON Olen päässyt koronan aiheuttamasta eristyksestä suhteellisen helpolla.

Sosiaalinen elämäni oli niukkaa jo ennen epidemian puhkeamista. Asun viiden minuutin kävelymatkan päässä toimistoltamme, jossa on ollut vain niin sanottu soft lockdown.

Toimistolla ei toivota vietettävän aikaa, mutta siellä saa edelleen käydä tekemässä suoria lähetyksiä, editoimassa tv-juttuja tai juomassa espressot. Tärkeä henkireikä on pysynyt auki.

Kevät on kauneinta  aikaa Washingtonissa.
Kevät on kauneinta aikaa Washingtonissa.Mika Hentunen / Yle

Kaupasta saa sapuskaa, muutamat lähistön ravintolat tarjoavat noutopalveluja. Olen valmis jatkamaan askeettista työkeskeistä elämääni Washingtonissa yhteen pötköön vaikka komennukseni päätyyn eli tämän vuoden loppuun saakka.

On vain yksi asia, jonka puuttumiseen en totu millään. Kaipaan kuntosalia ja sen höyrysaunaa.

Olen joutunut kokeilemaan uusia liikuntamuotoja. En ole löytänyt pelikaveria tennikseen, joten olen psyykannut itseäni muunlaisiin ulkotreeneihin. Onneksi kevät on paras vuodenaika Washingtonissa tähän tarkoitukseen.

Laadin itselleni viikkoharjoitusohjelman Yhdysvaltain pääkaupungin puistoissa. Kaupunki on päivisin lähes autio, joten nyt on mahdollista yhdistää huvi ja hyöty. On tilaa katsella kotikaupunkia erilaisesta vinkkelistä ja kokea uutta.

Maanantai: Pershing-puisto

Valkoisesta talosta kongressia kohti johtavan Pennsylvania Avenuen varrella sijaitsee vähemmän tunnettu Pershing-puisto. Se on kokonaan kivetty alue kenraali John J. Pershingin patsaan ympärillä. Pershing johti ensimmäisessä maailmansodassa amerikkalaisten siirtoarmeijaa.

 Ryhmäjumppaa Washingtonin Pershing-puistossa.
Ryhmäjumppaa Washingtonin Pershing-puistossa. Mika Hentunen / Yle

Pershing-puistossa näkee yleensä toisiaan videoivia potkulautailijoita. Nyt löydän sieltä henkilökohtaisen valmentajan Mansurin ryhmänsä kanssa.

Mansur muistuttaa jumppaajia pitämään kuuden jalan eli vähintään kahden metrin hajuraon toisiinsa. He tekevät Mansurin käskemänä erilaisia vatsa- ja selkälihasliikkeitä. Minulla ei tietenkään ole joogamattoa mukanani, joten vatsalihasten vääntäminen kivetyksellä ei oikein suju.

Treenisessioni loppuu siis lyhyeen. Koska olen tullut useamman kilometrin päähän kotoani, päätän jatkaa matkaani vielä hivenen eteenpäin Washingtonin vanhassa keskuspostirakennuksessa sijaitsevaan Trump International -hotelliin.

Washingtonin Trump-hotellin baari, ravintola ja Ivanka-kylpylä on suljettu koronan takia.
Washingtonin Trump-hotellin baari, ravintola ja Ivanka-kylpylä on suljettu koronan takia. Juri Gripas

Nestetankkaus hotellin baarissa ei kuitenkaan sekään onnistu. 60 metriä korkean kupolisalin baari, hotellin ravintola ja alakerran Ivanka-kylpylä ovat suljettuina. Ainoastaan hotellivieraat päästetään ylipäätään sisään. Heitäkin näyttäisi olevan vain kourallinen.

Arvostelugrafiikka: kolme tähteä viidestä. Treenistä peukku ylös, fiiliksistä peukku alas.

Tiistai: Manaajan portaat

Nyt on jo sellainen olo, että on saatava kunnon liikuntaa. Päätän lähteä Georgetownin kaupunginosaan porrastreeneihin. Kyseiset jyrkät portaat tulivat kuuluisaksi kauhuelokuvien klassikosta Manaajasta.

Verryttelen pitkin historiallisen Georgetownin halkovaa M-katua. Yleensä M-kadulla on ihmispaljouden takia hankala liikkua jalan, mutta kaksi viime viikkoa se on ollut lähes autio. Parin kilometrin hölkkä Key Bridge -siltaa vastapäätä mäkeä ylös nouseville portaille sujuu siis vaivattomasti.

Manaajan portaiden ja viereisen talon seinän väliin on laitettu tanko, jossa voi tehdä leuanvetoja. Manaaja-treeniin kuuluvat leuanvedot myötä- ja vastaotteella, niin monta toistoa ja sarjaa kuin jaksaa.

 Manaajan porrastreeniin kuuluu myös leuanveto.
Manaajan porrastreeniin kuuluu myös leuanveto.Mika Hentunen / Yle

Sen jälkeen tulee juosta 75 porrasta ylös niin monta kertaa kuin kunto kestää. Palautus on korttelin kiertäminen 35. kadun kautta takaisin M-kadulle joko hissutellen tai reippaasti kävellen.

Portaat ovat niin jyrkät, että treeni tuntuu sekä reiden etu- että takaosissa ja pakaroissa.

Arvostelugrafiikka: neljä tähteä viidestä. Treenistä peukku ylös, fiiliksistä peukku ylös.

Keskiviikko: Lepo

Lepopäivä tulee tarpeeseen. Venyttelen kevyesti kotona.

Arvostelugrafiikka: ei tähtiä. Treenistä peukku ylös, fiiliksistä peukku ylös.

Torstai: National Mall -puisto

On harvinaista herkkua päästä juoksemaan vetoja National Mall -puistoon. Se olisi normaalioloissa mahdotonta ja/tai noloa.

Tähän vuodenaikaan kirsikkapuiden kukkiessa National Mall on yleensä pullollaan väkeä. Nyt siellä liikuskelee vain jokunen turisti ja asunnoton, puistonpenkeillä istuu kännykkäänsä puhuvia etätyöläisiä.

300 metrin päässä toisistaan sijaitsevan toisen maailmansodan muistomerkin ja Lincolnin muistomerkin välinen vesiallas on tyhjennetty.

National Mall on koronan vuoksi tyhjillään.
National Mall on koronan vuoksi tyhjillään. Mika Hentunen / Yle

Martin Luther King piti täällä kuuluisan unelma-puheensa. Minun korona-ajan unelmani täyttyy juostessani tyhjässä vesialtaassa sadan metrin vetoja reilulla kävelypalautuksella.

Tämän jälkeen venyttelen ja ihmettelen kirsikkapuita Lincoln-muistomerkin portailta. Voisin halutessani nousta portaat ylös asti ja tuulettaa kuin Rocky Balboa kenenkään näkemättä.

Arvostelugrafiikka: neljä tähteä viidestä. Treenistä peukku ylös, fiiliksistä peukku ylös.

Perjantai: Aktiivinen lepo

Jalat ovat kipeät uudenlaisesta treenistä. Teen muutamia sarjoja vatsa- ja selkälihaksia kotona lattialla.

Arvostelugrafiikka: ei tähtiä. Treenistä peukku alas, fiiliksistä peukku alas.

Lauantai: Rottapuisto

Tämän kohteen valitsen lähinnä henkisen karaisun takia. Juoksen Pennsylvania Avenuen ja 20. kadun kulmassa sijaitsevaan puistikkoon, jolla ei ole erityistä nimeä. Itse kutsun sitä Rottapuistoksi. Pumppaan nurmikolla vähän vatsa- ja selkälihaksia.

Rottapuistoksi nimeämäni puistikko Washingtonissa.
Rottapuistoksi nimeämäni puistikko Washingtonissa.Mika Hentunen / Yle

Rottapuisto-nimitykseni tulee siitä, että koin täällä viime syksynä elämäni ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen rottakolarini. Rotta ryntäsi puun takaa eteeni.

Siinä vaiheessa ei ollut enää mitään tehtävissä. Pullea rotta ei pystynyt väistämään eikä pysäyttämään, joten törmäys oli väistämätön. Pystyn vieläkin tuntemaan rotan karvaisen selän kosketuksen nilkkani yläpuolella ja siimahännän sivalluksen paljaassa pohkeessani.

Arvostelugrafiikka: kolme tähteä viidestä. Treenistä peukku ylös, fiiliksistä peukku alas.

Sunnuntai: Rock Creek -puisto

Harjoitteluviikon kruunaa kevyt tasavauhtinen juoksulenkki pääkaupungin keskuspuistossa. Sosiaalisen välttelyn ansiosta muita juoksijoita tulee harvakseltaan vastaan.

Ajoneuvoliikennettä Beach Drivella ei ole nimeksikään. Ilma tuntuu mahtavan raikkaalta.

Näin tyhjää puistossa oli viimeksi syksyllä 2002, jolloin Washingtonia terrorisoi kaksi sala-ampujaa. Nyt paikkoja tyhjentää vain koronavirus, joka on sekin ohimenevä.

Sala-ampujien aiheuttamaa poikkeustilaa kesti kolme viikkoa, koronapoikkeustilaa vähän pidempään.

Arvostelugrafiikka: neljä tähteä viidestä. Treenistä peukku ylös, fiiliksistä peukku ylös.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus