Matti Mörttisen kolumni: Kuoleeko EU koronaan?

Innokkaimmat näkevät, että viruksen ansiosta kansallisvaltio on jo voittanut pyhän sodan pahaa globalisaatiota vastaan. Toivottavasti he ovat väärässä, kirjoittaa Matti Mörttinen.

Euroopan unioni
Matti Mörttinen
Jani Aarnio / Yle

Merkittävä joukko itsetietoisia kaikentietäjiä on nyt somessa sitä mieltä, että koronakriisi on globalisaation ja vähintäänkin Euroopan unionin loppuhenkäys.

Viruksen on julistettu johtavan kansallisvaltion voittoon pyhässä taistelussa pahansuopaa maapalloistumista vastaan.

On pakko myöntää, että pienin ohimenevin hetkin olen viime viikkoina itsekin pohtinut EU:n haihtumisen mahdollisuutta. Huolestuneena, en sitä toivoen.

Niin on, jos siltä näyttää, kuuluu vanha viisaus.

Uutisvälineitä seuraamalla on saanut vaikutelman, että kansallisvaltioiden päättäjät ovat astuneet koronakriisin hoitamisen etulinjaan.

Olemme kuunnelleet pääministeri Sanna Marinin evästyksiä päivittäin ja presidentti Sauli Niinistönkin ohjeita vähintään viikoittain.

Emme ole kovasti odottaneet, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja eli ”EU:n presidentti” Charles Michel, EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tai YK:n pääsihteeri António Guterres vetoaisivat meihin suorissa lähetyksissä kehottaen meitä pesemään käsiä ja pysymään kotona.

Kansalainen kokee edelleen vahvinta uskollisuutta kotivaltionsa poliittisia johtajia kohtaan. Se ylittää niin EU-pomoihin kuin asuinkunnan paikallispäättäjiin koetun alamaisuuden.

Kun ongelma uhmaa ihmisen karttaan piirtämiä rajoja, ei sitä välttämättä ole tehokkainta kitkeä vain paikallisilla toimilla.

Voisi jopa ihmetellä, miksi näin on.

Esimerkiksi koronaan nimittäin pätee sama kuin moneen muuhun tällä vuosituhannella kohtaamaamme haasteeseen. Kun ongelma uhmaa ihmisen karttaan piirtämiä rajoja, ei sitä välttämättä ole tehokkainta kitkeä vain paikallisilla toimilla.

Vähintään tarvitaan jatkuvaa reaaliaikaista tiedonkulkua maasta toiseen.

Kyllä, “think globally, act locally” (ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti) on nytkin hyvä periaate. Mutta hädän tullen ajatuksesta tuppaa unohtumaan alkuosa.

Toisilta se unohtuu tarkoituksella. Tähän mennessä varoittavimman esimerkin tästä on antanut kukapa muu kuin heimokansaamme unkarilaisia autoritäärisesti johtava pääministeri Viktor Orbán. Hän pyrkii vahvistamaan omaa ja puolueensa valta-asemaa pitkälle tulevaisuuteen akuutin tautiepidemian torjunnan varjolla.

Suomessa on onneksi tyydytty vain valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen kahteen ylimääräiseen – ja hyvin lyhyeen – virkakauden pidennykseen poikkeusmenettelyllä.

Historia toistaa itseään, kuuluu toinen vanha viisaus.

Kriittisen korkeakoulun toiminnanjohtaja Eero Ojanen kirjoitti tuoreimmassa Kanava-lehdessä siitä, miten 40 ja 70 vuoden iät ovat kriittisiä kansainvälisten organisaatioiden elinkaaressa. EU syntyi 40 vuotta Neuvostoliiton jälkeen, ja nyt se on tulossa 70 vuoden paalulle, jonka kohdalla neuvostounioni romahti.

Uskon EU:n pysyvän pystyssä vuosia ja vuosikymmeniä koronan jälkeenkin.

Ikäkriisin lisäksi eurooppalainen yhdentyminen on saanut riesakseen brexitin ja koronan. On siinä selviytymistaistelua kerrakseen.

Jostain syystä jaksan kuitenkin uskoa rajat ylittävien yhteisöjen mahdollisuuksiin selviytyä. Se siis tarkoittaa, että uskon EU:n pysyvän pystyssä vuosia ja vuosikymmeniä koronan jälkeenkin.

Rajojen vetämisessä ja sulkemisessa sen takia, että pyritään suojautumaan joltain uhalta, on nimittäin yksi hankala piirre: Mitä laajemmalle uhka leviää, sitä useampia ja tiukempia rajoja pitää vetää.

Äärimmäinen nationalismi on vähintään etäistä sukua rasistisille aatemaailmoille.

Lopulta suljetaan oma kotipiha naapureilta tai sinetöidään väliovet kiinni talon sisälläkin. Käsitys ”oman heimon” olemuksesta kapenee sitä mukaa kun reviirejä pienennetään.

Äärimmäinen nationalismi on vähintään etäistä sukua rasistisille aatemaailmoille.

Kuvitellun rotupuhtauden vaalimiseen liittyykin sama kuin omien rajojen sisään linnoittautumiseen. Rasisti pyrkii eliminoimaan yhteisöstään ”epäpuhtaan” tai ”heikoimman” aineksen.

Mutta aina kun kulloinenkin heikoin on karsittu pois, tulee tilalle toinen. Siitä, joka viimeksi oli toiseksi heikoin, on nyt tullut heikoin, joka puolestaan pitää karsia pois.

Lopulta on jäljellä kaksi, joista jompikumpi poistaa toisen.

Jotta emme päätyisi niin pitkälle, kannattaa meidän muistaa, että tulevaisuudessakin olemme keskinäisriippuvaisia niin wuhanilaisten, lombardialaisten kuin kittiläläisten kanssa.

Keskinäisriippuvuuden hallintaan hyviä välineitä ovat YK, EU ja mitä niiden jatkoksi tai tilalle tuleekin.

Yhdessä tästä selviydytään, kuuluu kolmas ja tässä tapauksessa tärkein vanha viisaus.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on eurooppalais-pirkanmaalainen tietokirjailija ja vapaa toimittaja.

Kolumnista voi keskustella 4.3. klo 23:00

Lue tästä uusimmat tiedot koronaviruksesta.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus