Auli Viitalan kolumni: Rakastan rahaa

Jos olet kateellinen siitä, että jotkut saavat rahaa tekemättä mitään, niin kokeile ihmeessä toimeentulotukea, kirjoittaa Auli Viitala.

köyhyys
Kolumnisti Auli Viitala
Eleni Paspatis / Yle

Minä rakastan rahaa. Ja minulla on sitä paljon. Laskin äsken rahojani ja myhäilin. En haluaisi lainkaan kuluttaa rahojani, koska rakastan niitä niin paljon. Raha on ihanaa!

Olen aiemmin puhunut ja kirjoittanut siitä, millaista on olla köyhä, mutta nyt kun minulla on paljon rahaa, kerron, millaista on olla varakas. Varmaan monia kiinnostaa: kirja huipputuloisista on saanut valtavasti enemmän huomiota kuin yksikään tutkimus köyhyydestä.

Tässä esimerkki: Vanha, lahjoituksena saatu pesukoneeni meni rikki. Seuraavana päivänä Facebook-kirppikselle tuli myyntiin vain kolme vuotta vanha pesukone sadalla eurolla. Koska olen rahoissani, ostin sen heti. Naapurin kanssa työnsimme pesukoneen nokkakärryillä korttelin päästä kotiin, ja taas on puhdasta pyykkiä. Tarjosin naapurille kiitokseksi kahvit, kun on, millä tarjota.

Toinen esimerkki: Teini-ikäinen lapseni oli yökyläilemässä, kun hänelle tuli huono olo ja hän halusi kotiin. Tilasin hänelle taksin, ja kävimme hyvillä mielin yhdessä nukkumaan. Näin voi tehdä, jos on ylimääräistä rahaa. Tietysti taksilla ajelu on hiukan pröystäilyä, mutta ihan niin rikas en sentään ole, että minulla olisi varaa pitää omaa autoa.

Vielä yksi esimerkki: Savossa asuva velipoika täytti pyöreitä, joten ajattelimme perheen kesken matkustaa puolimatkan krouviin eli Lahteen syömään yhdessä. Ostin junaliput itselle ja lapsille ihan noin vain.

Ai että olen tyytyväinen; tällaisia asioita voi tehdä, kun on niin varakas kuin minä olen. Tilillä oleva raha tuo turvallisuudentunnetta ja mahdollistaa tärkeiden ihmisten näkemisen, vaikka he sattuisivat asumaan Savossa.

Toivon samaa vapautta kaikille. Siinä mielessä olen vähän erilainen rikas. Suomessa kun on ilmiö, että rikkaat ovat kateellisia köyhille, sillä vain köyhät saavat yhteiskunnalta rahaa tekemättä mitään. Tätä on vaikea ymmärtää, sillä sama sosiaaliturva koskee ihan kaikkia suomalaisia. Jos haluaa todella elää toimeentulotuella (502,21 € (siirryt toiseen palveluun)), niin sitä kyllä saa. Ei tarvitse kuin luopua kaikesta: tulojen ja omaisuuden lisäksi yksityisyydestä ja omanarvontunnosta. Siinä missä esimerkiksi kotitalousvähennyksen (rahaa yhteiskunnalta sinulle) voi tehdä verotukseen ihan vain ilmoituksella, toimeentulotuen saajan pitää toimittaa kaikki dokumentit tuloistaan ja menoistaan, perustella välttämättömien lääkkeiden tarve ja muu “ylimääräinen”.

Vielä viime kesänä elin kädestä suuhun ja olin aina loppukuusta enemmän tai vähemmän pulassa.

On ehkä aihetta kertoa, miten ja miksi olen rikastunut. Ei malliksi muille vaan selitykseksi.

Vielä viime kesänä elin kädestä suuhun ja olin aina loppukuusta enemmän tai vähemmän pulassa. Mitä kauemmin sellainen tilanne jatkuu, sitä enemmän pulaan joutuu, sillä kun tärkeitä hankintoja lykkää aina vain eteenpäin, puutteet lisääntyvät ja elämä vaikeutuu joka vuosi ja joka kuukausi hiukan lisää. Esimerkiksi kumisaappaat, joita ei enää saa korjattua, täyttävät huonosti tarkoituksensa estää jalkojen kastuminen; mistään Goretex-ulkoilukengistä en edes haaveile.

Pahinta ei ole kuitenkaan jalkojen kastuminen vaan pelko. Koko ajan on mielessä, että mitään yllättävää ei saa nyt sattua. Jos yllätys on 200 euron arvoinen, niin sinne meni ruokarahat. Jos se on tonnin suuruinen, on melkein pakko ottaa kallis pikavippi. Hirvittää lainata kaverin autoa, ettei vain mitään sattuisi, ja toivottavasti kukaan ei mene naimisiin tai kuole.

Sitten aloin kirjoittaa köyhyydestä näitä pieniä huomioitani ja saan tästä palkkiota. Nyt näyttää siltä, että muutaman satasen verran pystyn tekemään työtä huolimatta siitä, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Vaikka rahareikiä oli ehtinyt kertyä, ensimmäinen haaveeni oli saada vähän rahaa säästöön pahan päivän varalle, sillä niitä kyllä tulee. En rynnännyt kumisaapaskauppaan saatuani ensimmäisen lisäsatasen vaan siirsin sen käyttötililtä säästöön. Siellä se tuottaa minulle luottamusta tulevaan ja päätä huumaavaa vapauden tunnetta.

Tällaista onnea voi kokea vain ihminen, joka ei kuulu toimeentulotuen saajiin. Siihen systeemiin kuuluu, että säästöjä ei voi olla. En ehdota, että toimeentulotukea tältä osin muutettaisiin, mutta sen varaan jää aivan liian suuri osa, peräti kymmenesosa kaikista kotitalouksista (siirryt toiseen palveluun). Jokainen niistä on esimerkki siitä, että muu sosiaaliturva ei toimi. Toimeentulotuen piti olla hätävara niille, jotka putoavat hyvinvointivaltion turvaverkkojen läpi erityisestä syystä, ei suuren ihmisjoukon säännöllinen elatus.

Luettuasi tämän – älä lähetä minulle kumisaappaita. Muuta yhteiskuntaa. Meitä on niin monta, että tästä ei hyväntekeväisyydellä selvitä. Tarvitaan rakenteet, jotka takaavat kaikille yhdet ehjät saappaat. Toistan: Älä lähetä minulle kumisaappaita.

Auli Viitala

Kirjoittaja on syrjäytynyt (siirryt toiseen palveluun).

PS. Esimerkit ovat ajalta juuri ennen pandemiaa. Toistaiseksi olen välttynyt ylimääräiseltä rahankäytöltä karanteenin aikana. Luokka-asema vaikuttaa epidemioihin, mutta siitä myöhemmin. Pysy kuulolla.

Kolumnista voi keskutella 1.5. klo 23.00 asti.