Reko-lähiruokapiireissä toiminta voi jatkua, kunhan pidetään etäisyyttä ja huolehditaan hygieniasta

Ruokavirasto on ohjeistanut Reko-rinkien toimintaa.

lähiruoka
Pitkä jonotus koettelee monen asiakkaan uskoa
Epidemian aikana Reko-asiakkaiden on huolehdittava siitä, että jonoja ei synny ainakaan ilman turvavälejä.Anna Wikman / Yle

Reko-lähiruokapiirit voivat jatkaa toimintaansa koronavirusepidemiasta huolimatta.

Ruokavirasto on antanut ohjeet (siirryt toiseen palveluun), miten Reko-rinkien kautta elintarvikkeita voidaan myydä turvallisesti. Jakelu voidaan esimerkiksi hajauttaa eli järjestää jakelu useammassa paikassa eri kellonaikoihin.

Jurvalainen Vuorusluoma Highland on myynyt jo usean vuoden tuotteitaan Vaasan Reko-ruokapiirissä ja myös muutamissa muissa alueen pienemmissä Reko-piireissä.

Vuorusluoman tilan emäntä Sari Tarkkanen on tyytyväinen, että myynti voi jatkua. Tarkkanen toteaa, että esimerkiksi Vaasan myyntipaikoilla on hyvin tilaa vältellä lähikontakteja.

– Ja ulkona raikkaassa ilmassa kaupankäynti on tietysti lähtökohtaisesti turvallisempaa kuin sisätiloissa varsinkin kun pidetään turvaväli ja huolehditaan hygieniasta.

Tarkkanen painottaa, että sekä asiakkaiden että tuottajien pitää nyt pysyä kotona, jos on vähänkin sairauden oireita. Samaa tähdentää ohjeissaan Ruokavirasto.

– Tilauksen voi perua tai pyytää jotakin toista noutamaan sen, huomauttaa Tarkkanen.

Korttimaksu tai MobilePay

Rahan käsittelyyn ja maksutapoihin epidemialla on vaikutusta. Vahva suositus on, että käteistä ei käytettäisi, vaikka se Reko-ringeissä onkin ollut edelleen suosittu maksutapa.

– Jos käteistä on pakko käyttää, niin silloin pitäisi olla tasaraha ja rahat kannattaa laittaa vaikka pieneen muovipussiin niin että niitä ei myyjän tarvitse käsitellä, opastaa Tarkkanen.

Hän suosittelee käyttämään pankkikorttia ja sen pikamaksuominaisuutta tai MobilePayta. Jos ei sitä vielä ole käytössä, nyt kannattaa ottaa, toteaa Tarkkanen.

Lue tästä uusimmat tiedot koronaviruksesta

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus