Elämä jatkuu Uudenmaan ja Päijät-Hämeen rajalla lähes ennallaan – naapurimaakunnan houkutus voi kuitenkin joillekin olla liian suuri

Päijät-Hämeen rajalla, Uudenmaan pienimmässä kunnassa, Pukkilassa, moni palvelu löytyy nyt maakuntarajan väärältä puolelta.

koronavirus
Poliisi pysäyttää auton Pukkilan karanteeni rajalla.
Pukkilassa maakuntarajan valvontapisteellä on käynyt muutamia vain tutustumassa tilanteeseen. Valtaosa kulkijoista on ollut liikkeellä aiheesta.Ville Airaksinen / Yle

Pukkilan keskustassa lauantaipäivä oli rauhallinen, mutta kaupassa kävi asiakkaita tasaisesti. Moni onkin turvautunut nyt oman pitäjän kauppaan, kun Orimattilan liikkeet ovat maakuntarajan väärällä puolella. Asiointi Pukkilasta Päijät-Hämeen puolelle on tavallista, mutta maakuntarajan sulku otettiin kuitenkin hyvin vastaan.

– Kaikki lääkäripalvelut ja kaikki on siellä, niin varmaan se vaikuttaa ainakin. Tuo kauppa nyt on oleellinen ja pankki. Nyt baari on kiinni, että aika hiljaista on nyt, perhettään Helsingistä tapaamaan saapunut Milla Usenius arvioi.

– Ei se minun elämääni nyt niin hirveästi muuta, sanoo sen sijaan Erika Reen.

Myös Helsingistä toiseen kotiinsa Pukkilaan saapunut Jukka Eskelinen sanoo, ettei maakuntarajan sulku vaikuta hänen elämäänsä.

– Työt on Uudenmaan puolella ja asun Uudenmaan puollella, eikä mitään tarvetta ole mennä rajan yli. Ajattelin kyllä käydä katsomassa sitä tiesulkua.

Poliisi pysäyttää auton ja moottoripyöriä Pukkilan karanteeni rajalla.
Keväinen sää oli houkutellut liikkeelle moottoripyöräilijöitä, jotka lupasivat jatkaa matkaa Uudenmaan puolella kohti Mäntsälää.Ville Airaksinen / Yle

Eskelisen lisäksi muutama muukin on pyörähtänyt katsomassa Pukkilan valvontapistettä, mutta valtaosalla on ollut syy valvontapaikan ohittamiseen. Pukkilassa valvontapaikka on muutaman kilometrien päässä maakuntarajasta paikassa, jossa asiattomat saadaan helposti käännytettyä.

Pisteen ja rajan välissä on paljon teitä ja taloja, joten pisteen kautta kulkee myös paljon väkeä, joka ei maakuntarajaa ole ylittämässä. Suurin joukko pisteen ohittaneista onkin ollut matkalla kotiinsa, tai kotoaan kauppaan – Uudenmaan puolella.

Varusmiehiä Pukkilan karanteeni rajalla.
Pukkilan valvontapisteellä poliisin apuna olevat varusmiehet ovat Karjalan Prikaatista.Ville Airaksinen / Yle

Poliisin ja Karjalan prikaatin varusmiesten valvomassa pisteessä liikennettä on ollut tasaisesti ja kaikki on sujunut hyvin.

– Ei tarvinnut näyttää kuin lätkää, niin läpi pääsi ja ilmoitin heti, että tulen menemään siitä vielä illan aikana, Orimattilasta Pukkilaan töihin sapunut Aila Vainio-Suojamaa kertoo.

Valvontaa on valtaväylillä ja muutamilla muilla keskeisillä paikoilla. Kaikkia teitä ei kuitenkaan valvota, mikä voi houkuttaa kiusaukseen vierailla väärällä puolella maakuntarajaa.

– Epäilemättä, uskon, että varmaan tekee sitä. Mutta toivottavasti on hyvä syy siihen, sanoo Jukka Eskelinen.

Pikkuteiden vetovoimaan uskoo myös Milla Usenius.

– Löytyy just semmosia ihmisiä, jotka vois tehdä niin. Löytyy löytyy.

– Suoraan sanottuna, niin kyllä, paikalliset tietää nämä pikkutiet, arvelee myös Aila Vainio-Suojamaa.

Erika Reenillä on hieman kovempi luotto siihen, että asetettua liikkumisrajoituksia noudatetaan.

– Voihan se olla, että joku käy yrittämässä. Mutta uskoisin, että kyllä niitä noudatetaan.

Lue myös:

Näin poliisi valvoo Uudenmaan rajoja – katso tallenne Orimattilasta

Mökkiläiset kertovat, miksi he pakenivat Uudeltamaalta: "Ihmisten pitäisi olla iloisia, että tulimme"

Kuusamossa pelättiin turistiryntäystä, mutta Uudenmaan eristäminen huojentaa – nyt ladut voidaan pitää auki paikallisia varten

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus