Espanja pysäyttää koko taloutensa

Vain yhteiskunnalle välttämätön taloudellinen toiminta sallitaan.

koronavirus
Kaksi hoitohenkilöstöön kuuluvaa seisoo sairaalan edustalla Madridissa.
Kaksi hoitohenkilöstöön kuuluvaa seisoo sairaalan edustalla Madridissa.Pierre-Philippe Marcou / AFP

Espanjan hallitus keskeyttää kaiken taloudellisen toiminnan koko valtakunnassa kahdeksi viikoksi. Asiasta ilmoitti pääministeri Pedro Sanchez.

– Kaikkien ei-välttämättömien alojen työntekijöiden on pysyttävä kotonaan seuraavat kaksi viikkoa, jotta koronaepidemia saadaan pysäytettyä, Sanchez ilmoitti.

Hallitus kokoontuu päättämään liikkumisrajoituksista huomenna sunnuntaina ja määräys astuu voimaan maanantaista alkaen, kertoo el Pais -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Työntekijät saavat palkkaa huolimatta töiden keskeytymisestä.

Espanjassa on jo 72 000 ihmistä saanut koronatartunnan ja 5 690 kuollut siihen.

Italiassa tauti on vaatinut vielä enemmän uhreja. Italian hallitus päätti taloudellisen toiminnan keskeyttämisestä jo aiemmin.

Lähteet: AFP

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus