Maastopalojen vaara on nyt suuri – kulottaminen ei onnistu, nuotiot pitää jättää sytyttämättä

Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa on voimassa ruohikkopalovaroitus. Avotulen teko on siksi kielletty.

maastopalot
edellisen kesän kuivaa kasvustoa
Viime kesän kasvusto pellon pientareella on rutikuivaa.Elina Kaakinen / Yle

Ruohikkopalovaroitus on voimassa laajasti koko eteläisen ja keskisen Suomen alueella. Vähälumisen talven jälkeen maa on kuivanut normaalia nopeammin.

Varoituksesta huolimatta eri puolilla maata on ollut viime päivinä pieniä maastopaloja. Pohjalasimaakunnissa paloilta on vältytty ainakin toistaiseksi.

Pohjalaiset saavatkin kiitosta alueen pelastuslaitosten päivystäviltä palomestareilta:

– Avotulen teko on nyt kielletty, ja kieltoa on nähtävästi noudatettu hyvin.

Maa on rutikuivaa

Pelastuslain mukaan avotulta ei saa tehdä, kun metsäpalo- tai ruohikkopalovaroitus on voimassa.

Retkeilyreittien taukopaikoilla tulen voi sytyttää, jos nuotiopaikka on eristetty sillä tavallaa, että tuli ei pääse leviämään pohjan kautta tai kipinöinnin seurauksena.

Viime päivinä voimakas tuuli on kuivattanut maaperää entisestään. Tuuli myös saa tulen leviämään nopeasti.

– Maa on todella kuiva. Tulentekokielto on syytä ottaa erittäin vakavasti, toteaa päivystävä palomestari Ville Isomöttönen Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Isomöttönen kohdistaa sanansa yhtä hyvin retkeilijöille, pihojen siivoajille kuin kulottajillekin.

Kulotussuunnitelmat uusiksi

Maanomistajilla olisi jo vimma päästä kulottamaan sänkipeltojaan, mutta ruohikkopalovaroituksen takia se ei ole mahdollista tällä hetkellä. Kulotuksesta on tehtävä ilmoitus etukäteen pelastuslaitokselle.

– Pellot ovat kulotuskunnossa ja ilmoituksia kulotuksista on tullut, mutta nyt pitää vaan odottaa niin pitkään kuin varoitus on voimassa, huomauttaa Isomöttönen.

Varoituskausi alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, jo maaliskuussa.

Ylimeteorologi Sari Hartonen toteaa Ilmatieteenlaitoksen verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun), että kun keväät ovat aikaistuneet ja kuivuneet, alkaa ruohikkopalovaroituskausi nykyään tyypillisesti aikaisemmin kuin muutama kymmenen vuotta sitten.

– Ilmaston muuttuessa kuivat keväät yleistyvät, mikä lisää maastopalojen vaaraa, Hartonen toteaa.